OKR järjestetään seuraavan kerran 17. –18.6.2022

16.04.2021

Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) Osuuskaupparock (OKR) perutaan tältä vuodelta ja tapahtuma järjestetään seuraavan kerran 18.– 19.6.2022. Yleisön, artistien ja henkilökunnan turvallisuuden takaamiseksi peruutuspäätös on välttämätön.

– Raskain mielin teemme päätöksen OKR:n siirtämisestä jälleen vuodella. Olemme kartoittaneet eri vaihtoehtoja OKR:n järjestämiseksi vastuullisesti ja turvallisesti viranomaisten ohjeistukset huomioiden. Pandemian pitkittyminen tuo festivaalien järjestämiseen suuria epävarmuustekijöitä. Tapahtumaa on mahdotonta edistää, kun täyttä varmuutta järjestämisedellytyksistä ja rajoitustoimien purkamisesta ei ole, joten tässä kohtaa käännämme katseen ensi vuoteen. Näin teemme myös Kiteellä eli Karhurock perutaan tältä vuodelta ja järjestetään seuraavan kerran 29. – 30.7.2022, kertoo ravintolatoimialapäällikkö Kari Tuomainen.

 

2021 OKR:ssä olisivat esiintyneet mm. Kaija Koo, Suvi Teräsniska, Neljä Ruusua, Reino Nordin ja Ressu Redford.  Karhurockissa elokuun alussa olisivat alustavien suunnitelmien mukaan esiintyneet mm. Happoradio ja Virve Rosti. Lipun rokkeihin ostaneet voivat lunastaa ne takaisin Lippupisteeltä (lippu.fi) tai Livetolta (liveto.io) tai käyttää ne ensi vuoden rokeissa.

– Toivotamme kaikki tervetulleiksi Osuuskaupparokkiin ja Karhurockiin 2022! Ensi vuodesta tulee upea ja tapahtuman valmistelut ovat jo alkaneet, Tuomainen toivottaa.

Liiketoiminnan ohella festivaalien järjestämisen tavoitteena PKO:lla on kehittää Pohjois-Karjalan alueen matkailua sekä parantaa elinvoimaa ja kilpailukykyä. PKO:n omistajille liput tapahtumiin ovat merkittävästi halvempia kuin muille asiakkaille, joten tapahtumat ovat myös osa etujen tarjoamista osuuskaupan omistajille.

– Tilanteiden eläessä suunnitelmia tulee muuttaa ja etsiä asioista myönteisiä puolia. OKR:n perumisen myötä kiihdytämme vauhtia Original Sokos Hotel Kimmelin uudistustöissä. Mittavan uudistuksen oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus valmistua vuoden 2021 loppuun mennessä. Nyt tähtäin on pikkujoulukaudessa eli loka-marraskuussa, kertoo PKO:n talousjohtaja sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Antti Varis.

 

Uudistuksessa hotelliin luodaan nykykarjalaista luksusta, joka viehättää laadukasta hotellielämystä etsivää vapaa-ajan-, kokous- ja bisnesmatkaajaa. Jatkossa uutta ovat niin lattiat, sisäkatot, putket, sähköt, äänieristys, ikkunat, ovet kuin koko sisustus. Superior X -huoneet omalla saunalla, hemmotteleva Spa-osasto, paikallinen makumaailma sekä tyylikkäät, jokimaisemaan avautuvat tapahtumatilat, ovat esimerkkejä tasosta, jota Original Sokos Hotel Kimmel jatkossa tarjoaa. Kimmelin uudistuksen tavoitteena on kehittää Pohjois-Karjalan alueen matkailua sekä parantaa elinvoimaa ja kilpailukykyä.

 

Lisätietoja: OKR, PKO, toimialapäällikkö Kari Tuomainen, p. 010 762 3561
Kimmelin uudistus, talousjohtaja sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Antti Varis, p. 010 762 2020

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa on asiakasomistajiensa omistama yritys, joka tuottaa etuja ja palveluita asiakkaille 13 kunnan alueella Pohjois-Karjalassa. PKO:lla on eri puolilla maakuntaa 126 toimipaikkaa, jotka työllistävät yli 1 400 henkilöä. PKO:lle on myönnetty Avainlippu-tunnus merkkinä suomalaisesta työstä ja osaamisesta.