Kataja Basket taistelee FIBA Europe Cup -lohkopaikasta 3.-5.10. PKO-turnauksessa Borås Basketia ja BC Chernomoretsia vastaan.
Motonet Areenalla pelattava karsinta käydään siten, että tiistaina 3.10. Kataja kohtaa ruotsalaisen Borås Basketin. Keskiviikkona pelaavat vastakkain Borås sekä bulgarialainen Chernomorets ja turnaus päättyy torstaina otteluun Kataja – Chernomorets.
Turnausisäntä PKO avaa tapahtuman tiistaina 3. lokakuuta, jolloin ottelussa toteutetaan myös Yhteistä hyvää -hyväntekeväisyystempaus. Hyväkuntoisia urheiluvälineitä lahjoittaneet saavat lipun tuleviin runkosarjan peleihin. Urheiluvälinelahjoitukset ohjaa eteenpäin Hope Joensuu.
Torstaina 5.10. pelattava Katajan ottelu tulee olemaan perhetapahtuma, johon on suunniteltu erilaisia aktiviteetteja myös perheen pienimmille.
Kataja Basketin toiminnanjohtaja Johannes Lasaroff tietää, ettei edessä oleva kolmepäiväinen rutistus onnistuisi ilman tukijoukkoja.
– Tällaisen sirkuksen tuonti kaupunkiin vaatii paljon rahaa, järjestelyä ja talkootyötä. Se on myös konkreettinen toimenpide, jolla lisäämme tavoitteidemme mukaisesti Joensuun kansainvälisyyttä. Kiitos etenkin PKO:lle tuesta turnausjärjestelyjen mahdollistamiseksi.
– Haluamme tukea Katajaa kohti lohkovaihetta, koska europelien kautta Joensuu ja koko Pohjois-Karjala saavat uudenlaista näkyvyyttä eri puolilla Eurooppaa. Europelit ja niissä pärjääminen auttavat Katajaa myös jatkossa hyvien ulkomaalaisvahvistusten houkuttelemisessa Joensuuhun. Tämä on yksi käytännön teko, jolla toteutamme PKO:n missiota tehdä Pohjois-Karjalasta entistä parempi paikka elää. Mitä enemmän täällä on erilaisia tapahtumia ja mitä vireämpää urheilutoiminta on sitä parempi paikka Joensuu on, PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä taustoittaa kokonaisuutta.
Yhteistä hyvää -keräyksiä PKO on jo vuoden ajan toteuttanut eri urheiluseurojen kanssa. Edellinen Katajan kanssa toteutettu keräys tuotti 40 koripalloa ja nyt toivotaan vähintään yhtä hyvää tulosta.
– Kun me PKO:ssa kysyimme omistajiltamme, mihin he haluaisivat meidän suuntaavan hyväntekeväisyystekojamme, tärkeimmäksi kohteeksi nousivat oman maakuntamme vähävaraiset perheet. Pyrimme tekemään auttamisesta helppoa tarjoamalla mahdollisuuden tuoda lahjoitustavaroita samalla kun tulee katsomaan peliä. Huolehdimme tavaroiden vastaanottamisesta sekä kuljettamisesta Hope ry:lle, joka puolestaan vastaa tavaroiden jakelusta lapsiperheille, PKO:n viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Petri Vähä sanoo.