Iloa ja elämyksiä


16.06.2021

Iloa ja elämyksiä

Oman kotimaakunnan hyväksi voi toimia monella tavalla. PKO on tuottanut kohtuuhintaisia ja korkealaatuisia palveluita pohjoiskarjalaisille kotitalouksille yli 100 vuoden ajan. Joensuun Popmuusikot ry:n järjestämä Ilosaarirock on puolestaan jo 50 vuotta tuottanut iloa, elämyksiä ja onnen tunteita musiikin ystäville vahvistaen samalla Joensuu-brändiä elävän musiikin mekkana ja kesätapahtumien kehtona.

Joensuun Popmuusikot ry on vuonna 1971 perustettu elävän musiikin yhdistys. Sen suurin voimainponnistus on vuosittain järjestettävä Ilosaarirock.

Ilosaarirockin tuotoilla rahoitetaan muun muassa Joensuun Popmuusikot ry:n rahastoa, joka tukee Pohjois-Karjalan populaarikulttuuria jakamalla kolme kertaa vuodessa apurahoja sekä Hyvä tyypit! -tunnustuspalkintoja.

Aluksi voittoa tavoittelematon yhdistys toimi pääasiassa talkoovoimin. Tätä nykyä kolmipäiväiseksi kasvaneessa Ilosaarirockissa vierailee noin 70 000 musiikin ystävää. Yhdistys järjestää paljon muutakin toimintaa: lapsille suunnatun Vekararokin sekä Pohjoismaiden suurimpiin musiikkielokuvatapahtumiin kuuluvan Rokumentti-festivaalin. Lisäksi yhdistyksen omistama Joensuun Töminä Oy pyörittää Kerubina tunnettua ravintolaa ja keikkapaikkaa. Se järjestää myös vanhempaa väkeä liikuttavan Ilovaari-festivaalin.

– Näin laaja toiminta ei enää voi perustua vapaaehtoistyöhön. Vuosittain meillä on erilaisissa palvelusuhteissa satoja ihmisiä ja yhdistyksen palkkalistoilla ympäri vuoden kuusi työntekijää, toiminnanjohtaja Niina Hattunen kertoo.

– Arvomme ja tapamme toimia ovat kuitenkin pysyneet samoina. Olemme edelleen itsenäinen ja omarahoitteinen yhdistys. Tehtävämme on tukea ja tehdä näkyväksi korkeatasoista kevyen musiikin toimintaa kotimaakunnassamme, Hattunen tiivistää.

Toiminta sai hiljattain merkittävän tunnustuksen, kun Ilosaarirock palkittiin taiteen Suomi-palkinnolla.

Monipuolista yhteistyötä

PKO:n ja Joensuun Popmuusikoiden missio on kuin samasta Karjalan männystä veistetty. Molempien tavoitteena on tehdä kotimaakunnasta paras paikka elää. Molemmat myös vannovat toiminnassaan vastuullisuuden nimiin.

Ilosaarirock ja PKO:n vuosittain järjestämä Osuuskaupparock eivät kilpaile keskenään. OKR on ennen muuta maakunnallinen tapahtuma, Ilosaarirock puolestaan yksi Suomen suurimmista festivaaleista.

– Kyllä Joensuun kesään tapahtumia mahtuu. Jokaisella on oma kohderyhmänsä ja monet kävijöistä löytävät tiensä useisiin kohteisiin. Jokainen niihin käytetty euro on tervetullut ja lisää maakunnan elinvoimaa, Hattunen sanoo.

Toiminnanjohtajalla itsellään ei ole musiikkitaustaa, vaan hän on sekä kauppatieteiden maisteri että kulttuurintutkimukseen perehtynyt filosofian maisteri. Yhdistyksen toiminnassa hän on ollut mukana junnusta saakka, ja oma äiti on ollut vapaaehtoisena järjestämässä Ilosaarirockia 90-luvulla.

Niina Hattunen kertoo, että yhteistyö osuuskaupan kanssa on tänä päivänä monipuolista.

– PKO tukee taloudellisesti sekä Vekararokkia että Rokumentti-festivaalia. Ilosaarirockiin puolestaan ostamme siltä palveluita. Erityisen isossa roolissa ovat hotellit, sillä majoituskapasiteettia festareiden aikana todella tarvitaan.

Niina Hattunen näkee PKO:n vahvana maakunnallisena toimijana, jolla on mahdollisuus saada paljon hyvää aikaan. Esimerkkinä hän mainitsee Bomban alueen pelastamisen ja sen liiketoiminnan kehittämisen.

– Tähän ei olisi muilla ollut rohkeutta eikä varaa. PKO käyttää paljon rahaa myös yleiseen hyvään maakuntamme eteen. Toivon kuitenkin, että samaan aikaan terve kilpailu säilyy. Se on viime kädessä kaikkien etu.

Kesällä 2022 juhlitaan

Pandemia on koetellut erityisen raskaasti tapahtuma-alaa. Niina Hattunen on kuitenkin jo kääntänyt katseensa kesään 2022, jolloin Ilosaarirock toivottavasti kahden vuoden tauon jälkeen voidaan taas turvallisesti järjestää.

Kotimaan kovimpien artistien ja useiden ulkomaisten tähtien kiinnittäminen on jo täydessä vauhdissa.

– Ihmisillä on tosi kova tarve päästä kuuntelemaan livemusiikkia ja juhlimaan yhdessä ystävien kanssa. Omat tunnelmani ovat jo kääntyneet odottavasta toiveikkuudesta innostuksen puolelle. Voi kun jo pääsisi!

 

Teksti: Kimmo Salo