Kauppa pitää kylän elossa


18.06.2013

Sadoissa kyläkaupoissa on myös Posti, apteekin palveluja, pankkipalveluja ja Veikkaus-piste. Nämä kaupat oheispalveluineen pitävät kylät elinvoimaisina. Valtakunnallinen Kyläkauppahanke pyrkii takaamaan palvelut haja-asutusalueilla.

Maaseudulla ja haja-asutusalueilla on satoja kyläkauppoja, joissa on ruokakaupan lisäksi Posti, apteekin palveluja, bensa-asema, pankin palveluja ja ehkä kahvilakin. Näissä kaupoissa myyjät tuntevat asiakkaansa, näihin kauppoihin tullaan viettämään aikaa ja tapaamaan tuttuja. Nämä kaupat pitävät kylät elävinä.

Perinteisiä kyläkauppoja on Suomessa 355. Kyläkaupoiksi kutsutaan myös pieniä, enintään 400 neliömetrin kokoisia lähikauppoja. Niitä on noin 1 550. Tulevaisuudessa kyläkaupoilla on yhä suurempi merkitys alueiden asuttavuuden, elinvoimaisuuden ja muidenkin palvelujen säilymisen turvaajana. S-ryhmässä pieniä, alle 400 neliömetrin kokoisia kauppoja on 450.

Kauppa on siellä missä asiakas on

Maaliskuussa starttasi valtakunnallinen Kyläkauppahanke, jossa selvitetään erilaisia mahdollisuuksia ja tapoja taata monipuoliset palvelut harvaan asutuilla alueilla ja parantaa näin elämisen edellytyksiä. Maaseudulle ja haja-asutusalueille on entistä helpompi asettua asumaan, kun tärkeät palvelut ovat saatavissa.

Mukana on myös S-ryhmän ruokakauppoja, muun muassa kolme Sale-myymälää Arinasta. Arinan Sale-ketjupäällikkö Antti Siuruainen kertoo, että he ovat tehneet jo vuosia töitä pienten kauppojen elinvoimaisuuden eteen. Hankkeesta työ saa lisäpontta.

– Osuustoimintaan kuuluu, että meillä on palveluja kaikilla alueilla, missä meillä on asiakasomistajia ja asiakkaita, myös harvaan asutuilla alueilla. Olemme pyrkineet saamaan myymälöihin paljon oheispalveluja, sillä ne parantavat myymälän elinmahdollisuuksia ja takaavat palvelujen säilymisen, hän kertoo.

Julkista palvelua ja syömistä

Arinassa on 46 Sale-myymälää. Yli puolessa niistä on myös Postin, Matkahuollon ja Veikkauksen palveluja. Viiden Salen vieressä on ABC-kylmäasema ja apteekkipalvelujakin on joissakin myymälöissä.

Asiakkaat arvostavat Siuruaisen mukaan myös pidempiä aukioloaikoja, vaikka pienemmässä kaupassa on hieman vähemmän valikoimaa.

– Kyläkauppoja kehitetään laadukkaiden palvelujen takia, ei siksi, että pyrkisimme maksimoimaan voittoa. Se on osuustoiminnan perusajatus ja meidän toimintamallimme, Siuruainen painottaa.

Hankkeen myötä kauppojen oheispalveluja kehitetään vielä pidemmälle. Yksi kysymys on, mitä muita palveluja asukkaille voisi tarjota. Siuruainen heittää ajatuksen nopeasta syömisestä ja julkisista palveluista.

– Kaupalla on erittäin suuri rooli siinä, miten haja-asutusalueiden asukkaita voidaan palvella paremmin. Samalla pidämme aluetta elävänä ja työllistämmekin vähän, hän toteaa.

Kyläkauppahanke toteutetaan 6.3.2013 – 31.12.2014. Hankkeessa ovat mukana Päivittäistavarakauppa ry, Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea sekä Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu. Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Alko Oy, Itella Posti Oy, Kuntaliitto, Matkahuolto Oy, Raha-automaattiyhdistys (RAY), Veikkaus Oy ja Yliopiston Apteekki Oy. Hanketta rahoittaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007–2013. EU osallistuu hankkeen rahoitukseen.