22.06.2023
Uusi Break Sokos Hotel Koli Kylä avautuu Kolin kylälle, kansallispuiston retkeilyreittien tuntumaan, juhannusaattona 2023. Luontopolkujen tunnelma jatkuu hotellissa, jonka sisustukseen on haettu inspiraatiota Kolin eri vuodenajoista. Nelikerroksisessa kylähotellissa on 130 huonetta, kaksi ravintolaa, ohjelmapalvelutoimisto, fysioterapeutin vastaanotto, oma tislaamo ja tyylikäs saunaosasto. Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) investoi hotellin rakentamiseen runsaat 20 miljoonaa euroa, jonka työllisyysvaikutus paikallisille urakoitsijoille on 340 henkilötyövuotta. Hotelli työllistää yhteensä 50 uutta PKOlaista.
– Nyt voimme tarjota yhä useammalle mahdollisuuden yöpyä Kolin upean kansallispuiston äärellä. Investointi on osa Pielisen altaan -matkailustrategiaamme, jonka tavoitteena on tuplata maakunnassa majoittuvien matkailijoiden määrä vuoteen 2030 mennessä. Visiomme mukaan Pohjois-Karjala on yhä useammin vaihtoehto Lapille, toteaa PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä.
Koli on käytännön esimerkki PKO:n pitkäjänteisestä toiminnasta alueen elinvoiman kehittämiseksi. Kun Suomen Matkailuliitto luopui Kolin hotellitoiminnasta 1995, PKO:lla nähtiin Kolin kehittäminen koko maakunnan tulevaisuuden kannalta tärkeäksi. 1996 lähtien PKO on Suomen valtion vuokralaisena kehittänyt Kolin kansallispuistossa sekä Break Sokos Hotel Kolia että Ukko-Kolin laskettelurinteitä kestävän matkailun periaatteiden mukaisesti. Uusi Break Sokos Hotel Koli Kylä on jatkumoa Kolin matkailutoimintojen kehittämiselle.
– Kehitämme Kolin alueen toimintoja hyvässä yhteistyössä ympäristöministeriön, Metsähallituksen, Lieksan kaupungin ja Kolin matkailu Oy:n kanssa. Vastuullisen matkailun näkökulmasta halusimme rakentaa lisämajoitustilaa Ukko-Kolin huipun sijaan Kolin kylälle, sillä näin matkailijavirtoja saadaan ohjattua laajemmalle alueelle. Kolin matkailun kehittäminen on Tehdään Pohjois-Karjalasta parempi paikka elää -visiomme toteuttamista. Samalla se on käytännön esimerkki siitä, että osuuskaupan kvartaali on 25 vuotta, Kivelä sanoo.
– Onhan tämä ainutlaatuista päästä avaamaan Kolin kansallismaisemiin uusi hotelli ensi kertaa yli 50 vuoden jälkeen – ja keskellä kotimaan kauneinta kesää. Kolin ensimmäinen, ja kylähotellin aukeamiseen asti ainoa hotelli (nykyinen Break Sokos Hotel Koli), avautui Ukko-Kolin huipulle vuonna 1970. Paikalla on kuitenkin toiminut matkailumaja jo vuodesta 1893, Break Sokos Hotel Kolin ja Break Sokos Hotel Koli Kylän hotellinjohtaja Pasi Ripatti kertoo.
– Uskon uuden kylähotellin löytävän nopeasti oman asiakaskuntansa aktiiviretkeilijöistä, ryhmämatkailijoista ja perheistä. Meillä juhannus on lähes täynnä ja koko kesälle jo kivasti varauksia, Ripatti jatkaa.
Kylähotellin jokaisessa huoneessa mahtuu majoittumaan 3-4 henkeä, ja saatavilla on myös huonepareja, joissa yhteinen eteistila yhdistää kaksi huonetta. Kaikki huoneet on varusteltu kuivauskaapeilla sekä venyttelyyn ja leikkiin sopivilla puolapuilla.
Hotellin ravintola Tervaskannossa tarjoillaan rehtejä ruoka-annoksia pastoista Pielisen kuhaan ja paikallisen Haukiniemen tilan pihvilihalla täytetyistä burgereista talon Signature-annoksiin eli leikkeisiin. Kahvila-baari Puronmutkassa nautiskellaan leivonnaisia ja juomia, tarjolla on myös valikoima retkieväitä. Kylähotellin tiloissa avautuu lisäksi The Helsinki Distilling Companyn tislaamo, jossa tislataan pohjoiskarjalaisista marjoista makunsa saavia juomia.
Hotellivieraat voivat rentoutua retkipäivän jälkeen Break Sokos Hotel Koli Kylän ylimmän kerroksen saunoilla. Erillisen tilaussaunan varustukseen kuuluu maisemaparveke kansallispuistonäkymillä sekä kaksi poreallasta. Kylähotellin tiloissa toimii myös hieroja-fysioterapeutin vastaanotto, jossa on tarjolla niin perinteistä kuin mobilisoivaa hierontaa.
Lapsivieraita on muistettu uudessa hotellissa monin tavoin. Leikkialueelta löytyy niin pieniä leikkimökkejä kuin kiipeilyseinä. Ravintolassa tarjoillaan myös lasten makuun sopivia annoksia.
Matkailijoiden ohjaaminen Kolin huippuja laajemmalle alueelle tukee Kolin hotelleja operoivan Pohjois-Karjalan Osuuskaupan vastuullisuusstrategiaa. Kylähotellilla on 10 sähköautopaikkaa, peräti 150 paneelin aurinkovoimala ja aluelämpökeskus. Niin hotellin sisustuksessa kuin ravintolan ruokalistalla hyödynnetään mahdollisimman kattavasti alueen yrittäjien tuotteita. Hotellin ilmastoinnissa ja lattialämmityksessä käytetään älykästä automatiikkaa siten, että huoneen peruslämpötila on aina käyttölämpötilaa alhaisempi. Kun huoneesta on asiakas kirjautunut ulos, kylpyhuoneen lattialämmitys ja huoneen lämpötila laskevat. Uuden asiakkaan sisäänkirjautumisen lähestyessä automatiikka nostaa arvot jälleen käyttölämpötilan tasolle.
Retkietiketin viestinnässä puolestaan tehdään yhteistyötä Metsähallituksen kanssa.
– Toivomme uuden hotellin asiakkaiden kulkevan mahdollisuuksien mukaan jalkaisin kylältä kansallispuiston reiteille. Kylän polku on kolme kilometriä pitkä yhdensuuntainen reitti, joka nousee kylän keskustasta Ukko-Kolin näköalapaikalle asti. Ukko-Kolilta voi puolestaan jatkaa eteenpäin kaikille kansallispuiston reiteille, virkistyskäyttöpäällikkö Matti Hovi Metsähallituksesta sanoo.
– Metsähallitus tekee aktiivista retkietikettiviestintää yhdessä alueen matkailuyrittäjien kanssa. Retkietiketti on luonnossa liikkujan apu luonnon arvostamiseen. Luonnon kunnioittaminen, liikkuminen, leiriytyminen, tulenteko ja roskaton retkeily – kun näitä koskevat säännöt ovat hallussa, olet valmis retkelle, Hovi kertoo.
Kesäkuun 26.–2.7. Kolilla vietetään retkiviikkoa, jolloin tarjolla on takuulähtöjä eri retkille, kuten islanninhevosseikkailulle ja koskenlaskuun. Uusi kylähotelli sijaitsee vain 800 metrin päästä Kolin satamasta, josta pääsee risteilemään Pieliselle M/S Marival II aluksella neljästi joka päivä. Kontiolahdella perustettu ja kylähotellin tiloissa toimiva ohjelmapalvelutoimisto Polar Adventures vuokraa retkeilyvälineitä ja myy valmiita retkipaketteja, kuten lasten metsäseikkailua ja pyöräretkiä.
Varaukset: https://www.sokoshotels.fi/fi/koli/sokos-hotel-koli-kyla
Rakennuttaja | Pohjois-Karjalan Osuuskauppa |
Arkkitehti- ja sisustussuunnittelu | Schauman Arkkitehdit Oy |
Rakennusurakoitsija | Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy, Liperi |
LVI-urakoitsija | LVI-Bioneerit Oy, Kitee |
Sähköurakoitsija | Joen Sähkötekniikka Oy, Joensuu |
Kalusteurakoitsija | Joen Erikoiskaluste Oy, Joensuu |
Sähkötyöt | Insinööritoimisto Varpiola Oy, Lieksa |
LVI-työt | Insinööritoimisto Kurkinen Oy, Joensuu |
Lisätietoja: Pasi Ripatti, hotellinjohtaja, Break Sokos Hotel Koli Kylä, puh. 050 354 4766, s-posti pasi.ripatti@sok.fi
Break Sokos Hotel Koli Kylä on Kolin kylän keskellä, kansallispuiston retkeilyreittien äärellä sijaitseva luonnonläheinen ja rento 130-huoneinen hotelli. Kylähotelli tarjoaa vierailleen hyvää oloa niin Kolin monimuotoisen luonnon ja aktiviteettien äärellä kuin retkeilypäivän jälkeen hotellilla. Hotellia operoi Pohjois-Karjalan Osuuskauppa. Kylähotelli tuo uutta tarjontaa Ukko-Kolin huipulla toimivan Break Sokos Hotel Kolin rinnalle.
20.12.2024 | Tästä ilmoitimme
18.12.2024 | Tästä ilmoitimme
18.12.2024 | Tästä ilmoitimme