25.11.2014
Nallerockissa mm. Yö, Maija Vilkkumaa, Stig ja Waltari
Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) järjestämä Nallerock raikuu jälleen ensi kesänä Kiteellä. Rockpäivät ovat perjantai ja lauantai 24.–25.7.2015. Kiteen S-marketin ja ravintola Karhun pihapiirin rakentuvalla festarialueella soittavat perjantaina Yö, Roope Salminen & Koirat, Karjalan Kannas ja Sunny Group Six. Lauantaina yleisöä viihdyttävät Maija Vilkkumaa, Stig & Kullankaivajat, Waltari, Routaraja sekä Sunny Group Six. Molempina päivinä juontajana toimii Jone Nikula.
Nallerock järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013, jolloin se keräsi noin 1 300 kävijää. Tuolloin tapahtuma järjestettiin Kiteen S-marketin ja ravintola Karhun pihapiirissä.
Viime kesänä tapahtuma järjestettiin Kiteen Rantakentällä, ja kävijöitä oli noin 2 000.
Vuorinne korostaa sitä, että rockin järjestämisessä PKO on perustehtävänsä äärellä eli tarjoamassa osuuskunnan omistajille palveluja ja etuja sekä edistämässä maakunnan elinvoimaisuutta.
Nallerock on aikuisille suunnattu tapahtuma (K18). Lipunmyynti käynnistyy maanantaina 15.12. Liput ovat myynnissä Lippupisteen verkkokaupassa osoitteessa www.lippu.fi. Nallerockista ja artisteista löytyy lisätietoa internetsivuilta osoitteesta www.nallerock.fi.
Nallerockin lippujen hinnat ovat:
perjantai S-Etukortilla 25 euroa (ilman S-etukorttia 35 €)
lauantai S-Etukortilla 30 euroa (ilman S-etukorttia 40 €)
kahden päivän lippu S-Etukortilla 50 € (ilman S-etukorttia 65 €).
Artistiesittelyt:
PKO haluaa tarjota myös pohjoiskarjalaisille bändeille näkyvyyttä, joten tapahtumaan on kiinnitetty kiteeläinen Irwin Goodmania tiukalla asenteelle coveroiva Karjalan Kannas sekä joensuulainen rillumareirockia soittava Routaraja.
Tapahtuman nimekkäämpi kaarti ei juuri esittelyjä kaipaa:
Yö. Olli Lindholmin luotsaama yhtye on Suomi-rockin legenda. Jo vuodesta 1981 asti toiminut yhtye on saavuttanut musiikillaan suomalaisten suursuosikkiaseman. Yhtyeen lokakuussa 2014 julkaistu 20. studioalbumi Hyvässä ja pahassa on jo ylittänyt kultalevyyn vaadittavan 10 000 myydyn levyn rajan.
Roope Salminen & koirat on helsinkiläinen hip hop -coverbändi, joka tulkitsee niin rapakon takaa kantautuneita hittejä kuin suomiräppiäkin. Vuonna 2010 perustettu yhtye otti osaa vuonna 2012 Yle TV2-kanavalla esitettyyn Bilebändi 2012-kilpailuun. Kahdeksan henkisen yhtyeen esikoisalbumin ensimmäinen single ”Biisonit” julkaistiin 5. syyskuuta 2014.
Maija Vilkkumaa on yksi eniten levyjä myyneistä laulajista Suomessa ja kaikki hänen studioalbuminsa ovat myyneet kultaa. Vilkkumaan jo yli kymmenen vuotta kestänyt sooloura ei varmasti kenelläkään ole jäänyt huomaamatta. Lisäksi hän on ollut mukana muun muassa seuraavien yhtyeiden riveissä: Tarharyhmä, Hunajamelonit, Lauluyhtye viisi ja Kerkko Koskinen Kollektiivi.
Stig & Kullankaivajat. Idea R’n’B-tähteydestä syttyi siivouskärryä työnnellessä. Metrosiivoojana vaikuttanut Stig päätti vaihtaa alaa ja kirjoitti ensimmäiset kappaleensa tauolla siivouskopissa. Stigin rapin ja R’n’B:n kliseitä parodioiva tyyli puri yleisöön ja fanikuntansa Stig löysi ahkeralla keikkailulla, jotka lähenevät jopa stand uppia.
Waltari. Crossover metalliyhtye Waltari on liki 20-vuotisen olemassaolonsa aikana niittänyt mainetta myös laajalti maailmalla. Yhtyeen kappaleet pohjaavat metallimusiikkiin, mutta niihin yhdistyy usein elementtejä muista musiikin lajeista. Laulaja- basisti Kärtsy Hatakan sanoittamat laulut kertovat ahdistuksesta, yksinäisyydestä ja maailman raakuudesta usein ironisesti tai sarkastisesti. Waltarin musiikkia on levytetty jo 13 albumin verran.
Sunny Group Six saa tanssijalkasi vipattamaan lempimusiikkisi tahtiin genrestä riippumatta! Nimestäkin päätellen kuusi henkinen yhtye taitaa suvereenisti musiikin eri tyylilajit kuten pop/rockin laidasta laitaan – oli kyseessä sitten blues, rock, soul, funk, disco tai nykypopmusiikki, sekä perinteisen tanssimusiikin, latin- ja jazzmusiikin.
Jone Nikula (juontaja, toimittaja ja tietokirjailija) tunnetaan muun muassa MTV3:n televisio-ohjelmista Idols ja Tanssii tähtien kanssa sekä Subin Äijät-sarjasta aivan yhtä hyvin kuin Radio Rockin juontajanakin.
Lisätietoja: PKO, ryhmäpäällikkö Aleksi Vuorinne, p. 010 762 3563.
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa on asiakasomistajiensa omistama yritys, joka tuottaa etuja ja palveluita asiakkaille 10 kunnan alueella Pohjois-Karjalassa. PKO:lla on eri puolilla maakuntaa yli 80 toimipaikkaa, jotka työllistävät yli 1 000 henkilöä. PKO:lle on myönnetty Avainlippu-tunnus merkkinä suomalaisesta työstä ja osaamisesta.
20.12.2024 | Tästä ilmoitimme
18.12.2024 | Tästä ilmoitimme
18.12.2024 | Tästä ilmoitimme