S-market Suvantokatu harjakorkeudessa, avajaiset marras-joulukuussa


30 miljoonan euron hankkeessa Joensuun ydinkeskustaan asuntoja ja S-market

23.09.2024

S-market Suvantokadun rakentaminen on aikataulussaan ja myymälä on harjakorkeudessa. Rakennustyöt ovat osa kokonaisuutta, jossa Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) ja liperiläinen Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy ovat sopineet yhteistyöstä Suvantokatu 21:n kehittämiseksi.

Joensuun ydinkeskustassa sijaitsevan korttelin kahdelle tontille on tarkoitus rakentaa kolme kerrostaloa, S-market sekä pysäköinti- ja liiketiloja. Hankkeen kokonaisarvo on noin 30 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa 510 henkilötyövuotta töitä paikallisille urakoitsijoille. Suvantokatuun, Kalevankatuun ja Merimiehenkatuun rajautuvalle kahdelle tontille on tarkoitus rakentaa kaksi kuusikerroksista sekä yksi seitsenkerroksinen asuinkerrostalo.

Rakentaminen tehdään kolmessa vaiheessa. Maaliskuussa 2024 aloitetussa hankkeen ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan yksi kuusikerroksinen asuinkerrostalo ja sen yhteyteen S-market, maanpäällinen pysäköintialue sekä maanalainen lämmitetty pysäköintihalli.

 

Myönteisiä signaaleja!

Sekä PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä että Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy:n hallituksen puheenjohtaja Eero Reijonen korostavat sitä, että rakennusalalla tarvitaan myönteisiä signaaleja.

– Rakennusalan matalasuhdanteessa on äärimmäisen tärkeää saada kohteita työn alle. Hanke työllistää niin meitä kuin yhteistyökumppaneinamme toimivia muita paikallisia urakoitsijoita. Kerrostalossa on vielä muutama yksittäinen asunto varaamatta. Varausten tekijät ovat kiitelleet, että kohde on lähellä toria, yliopistoa ja urheilumahdollisuuksia sekä päivittäistavarakauppaa, Eero Reijonen sanoo.

– Perustehtävämme mukaisesti teemme Pohjois-Karjalasta parempaa paikkaa elää kun laajennamme asuntotarjontaa sekä helpotamme omistajiemme arkea tarjoamalla heille päivittäistavarakauppaan lyhyen asiointimatkan, laajan valikoiman ja pysyvästi edullisen hintatason, PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä sanoo.

Hankkeen suunnittelijat ovat: arkkitehti- ja pääsuunnittelu Suunnittelutoimisto P. Nuutinen Ky Joensuusta, rakennesuunnittelu joensuulainen A-insinöörit Suunnittelu Oy, LVIA-suunnittelu joensuulainen Insinööritoimisto Kurkinen Oy, sähkösuunnittelu Sähkösuunnittelu Juha Eskelinen Oy Joensuusta. Hankkeen urakoitsijat ovat: projektinjohtourakoitsija Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy Liperistä, LVI-urakoitsija on joensuulainen Lämpö-Karelia, Sähköurakka Sähkö-Saarelainen Oy Joensuu, Automaatiourakka Caverion Joensuu, S-marketin Kylmälaitetoimittaja Epta Suomi Oy ja betonielementtiurakoitsija Pielisen Betoni Oy.

S-marketin avajaisia on tarkoitus juhlia marras-joulukuussa ja 35-asuntoinen kerrostalo on muuttovalmis keväällä 2025. Rakennusurakan ensimmäinen vaihe on arvoltaan 13 miljoonaa euroa, josta asuntorakentamisen osuus on 7,5 miljoonaa euroa ja S-marketin sekä pysäköintihallin osuus 5,5 miljoonaa euroa. Kerrostaloon tulee 35 asuntoa, jotka ovat yksiöitä, kaksioita ja kolmioita. Uusi S-market on Jukolanportin kokoluokkaa eli myyntipinta-ala on noin 1 000 neliötä. Kivelän mukaan uusi S-market rakentuu alueen asukkaiden ikäjakauma ja ostokäyttäytyminen huomioiden sekä asukkaiden toiveita kuunnellen.

 

Pintarakenteet hiilinegatiivisesta betonista

Rakentamisen erikoisuutena on se, että pääosa pysäköintialueen pintarakenteista tehdään hiilinegatiivisesta betonista valmistetuista pihakivistä. Kivet ovat vettäläpäisevää materiaalia. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun Pohjois-Karjalassa käytetään rakentamisessa hiilinegatiivista betonia.

Carbonaide Oy:n menetelmä perustuu hiilidioksidin kivettämiseen betonituotteisiin. Teknologia mahdollistaa hiilidioksidipäästöjen puolittamisen tavanomaisten betonituotteiden valmistukseen verrattuna tuotantoon tarvittavan pienemmän sementtimäärän ja hiilidioksidin kivettymisen ansiosta. Carbonaide-menetelmällä valmistetun betonin laskennallinen hiilijalanjälki on –60 kiloa hiilidioksidia betonikuutiota kohden. Tavanomaisen betonin hiilijalanjälki on noin 250–300 kiloa hiilidioksidia kuutiota kohti.

– Carbonaiden menetelmä perustuu Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:ssä aloitettuun tutkimustyöhön. PKO pyrkii kaikessa rakentamisessaan mahdollisimman suureen ympäristövastuullisuuteen ja siksi on hienoa, että pääsemme käytännössä testaamaan tätä Suomenkin mittakaavassa uutta tuotetta. S-market Suvantokadun jälkeen hiilinegatiivista betonia on tarkoitus käyttää myös S-market Repokallion työmaalla, PKO:n kiinteistöjohtaja Jani Lehikoinen sanoo.