S-Verkkopalvelut lahjoitti hyvää joulumieltä


14.12.2015

Prisman verkkokaupan varastosta on lahjoitettu joulun alla kirjoja, vaatteita ja leluja hyväntekeväisyyteen.

Sokoksen ja Prisman verkkokaupoista vastaava S-Verkkopalvelut Oy lahjoitti tuotteita nyt kolmannen kerran joulun alla. Tällä kertaa vastaanottajiksi valikoituivat Pääkaupungin turvakoti ry sekä Helsingin medialukio, johon lahjoitettiin 500 kappaletta pääasiassa lukion oppikirjoja. Turvakotiin ja tuettuun asumisyksikköön puolestaan valikoitui muun muassa lastenkirjoja, leluja ja vaatteita.

– Varastossa on jonkin verran tavaraa, jota ei voida verkossa myydä esimerkiksi myyntipakkauksen vaurioitumisen tai tuotetiedoissa olevien epäselvyyksien takia. Lahjoittamalla tuotteita kaikki hyötyvät, kertoo S-Verkkopalvelujen tuotantopäällikkö Laura Juntunen.

Kirja-apua opiskelijoille

Kirjalahjoitusta vastaanottamassa ollut Helsingin medialukion rehtori Pekka Luoma kertoo kirjojen olevan suureksi hyödyksi, vaikka oppimisen välineet ovat uusien opetussuunnitelmien myötä muuttumassa.

– Jo puolet kursseista käydään sähköisten materiaalin avulla. Näillä lahjoituskirjoilla on silti hyvinkin kahdesta kolmeen vuotta elinikää.

Oppikirjat päätyvät luokkiin aineryhmittäin ja lopulta koulun omaan kirjastoon. Niitä myös lainataan opiskelijoille tarpeen mukaan. Opiskelijamäärältään Helsingin suurimmassa lukiossa opiskelijat ovat sosioekonomiselta taustaltaan hyvinkin erilaisia, ja kirjatuki on Luoman mukaan tarpeen monelle.

– Moni on tullut toiselta paikkakunnalta ja asuu opiskelija-asunnossa. Tarkoitus on, että etenkin vähävaraisemmat opiskelijat voivat lainata kirjoja.

Iloa mahdollisimman monelle

Lahjoitukset ovat suureksi avuksi myös turvakodin arjessa, kertoo Pääkaupungin turvakoti ry:n vastaava sosiaalityöntekijä Minna Remes-Sievänen.

– Etenkin näin joulun alla lahjoitukset tuovat erityisen ison ilon monelle vaikeassa elämäntilanteessa elävälle asiakkaallemme. Määrärahamme lelujen ja kirjojen hankkimiseen ovat hyvin niukat, ja olemme suurelta osin erilaisten lahjoittajien varassa. Esimerkiksi varavaatteita perheille, jotka tulevat ilman omia varusteita, tarvitaan aina.

Osalla lahjoitetuista pokkareista, tietokirjoista ja lastenkirjoista täydennetään Remes-Sieväsen mukaan turvakodin kirjastoa. Osa leluista puolestaan jää osaksi turvakodin leluvalikoimaa. Näin mahdollisimman moni saa iloa lahjoituksista. Osa tavaroista annetaan asiakkaiden joulu- ja läksiäislahjoiksi.

– Siten asiakkaat saavat mahdollisuuden muistaa läheisiään joululahjoilla. Monella ei olisi siihen muuten mahdollisuutta, Remes-Sievänen kertoo.

Aiempina vuosina S-Verkkopalvelut Oy on lahjoittanut tuotteita Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kautta pitkäaikaissairaille ja mielenterveyskuntoutujille sekä pääkaupungin turvakotiin ja tuetun asumisyksikön asukkaille. Lisäksi Mikkelin vastaanottokeskukseen lahjoitettiin lokakuussa erilaisia kodin tarvikkeita, polkupyöriä sekä viihde-elektroniikkaa.