Yhteistä hyvää -tempaukset keräsivät yli 500 urheiluvälinettä Pohjois-Karjalan vähävaraisille perheille – Kiitos lahjoittajille!


09.09.2024

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) ja pohjoiskarjalaiset urheiluseurat ovat järjestäneet Yhteistä hyvää -hyväntekeväisyystempauksia vuoden 2022 syyskuusta alkaen. Tapahtumien yhteydessä on kerätty hyväkuntoisia urheiluvälineitä lahjoitettaviksi vähävaraisten perheiden ja nuorten hyväksi. Tapahtumien markkinoinnista ja lahjoitettujen tavaroiden kuljettamisesta Hope ry:lle on huolehtinut PKO. Lahjoitukset perheille ohjaa eteenpäin Hope ry.

– Kun me PKO:ssa kysyimme omistajiltamme, mihin he haluaisivat meidän suuntaavan hyväntekeväisyystekojamme, tärkeimmäksi kohteeksi mainittiin oman maakuntamme nuoret ja vähävaraiset perheet. Osuuskaupan halutaan tekevän osansa nuorten syrjäytymisen vastaisessa työssä. Tarvetta ovat voimistaneet korona-aika ja perheiden lisääntynyt taloudellinen epävarmuus. Apua tarvitsevien perheiden joukko on laajentunut, toimitusjohtaja Juha Kivelä taustoittaa.

– Jokainen voi auttaa ja pienilläkin teoilla on merkitystä. Lahjoitusten avulla tarjoamme vähävaraisille lapsille mahdollisuuden kokeilla jotain uutta harrastusta tai aloittaa kenties pitkäkestoisemman harrastamisen. Tuemme myös lasten mahdollisuutta jatkaa jo olemassa olevia harrastuksia, tiiminvetäjä Sanna Räsänen Hope ry Joensuusta toteaa.

– Hyväntekeväisyystempaukset ja junioriurheilun tukeminen ovat käytännön vastuullisuustekoja, joilla sekä toteutamme PKO:n tavoitetta tehdä Pohjois-Karjalasta entistä parempaa paikkaa elää, että toimimme yhteistä hyvää -arvomme mukaisesti, PKO:n viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Petri Vähä toteaa.

 

PKO-ravien yhteydessä 28.8.2024 järjestetty tempaus on tällä erää viimeinen Yhteistä hyvää -tempaus.

Kiitämme kaikkia tempausten aikana urheiluvälineitä lahjoittaneita ja tapahtumissa käyneitä! Kiitos urheiluseuroille tapahtumien järjestämisestä sekä Joensuussa Hope ry:lle ja Kiteellä MLL Kiteen paikallisyhdistys ry:lle lahjoitusten välittämisestä niitä tarvitseville perheille. Kiitos Prisma Joensuun Jelpille tavaroiden kuljettamisesta järjestöille.

Hope ry ottaa urheiluvälinelahjoituksia vastaan Joensuussa oman aikataulunsa mukaisesti myös jatkossa, katso aikataulu täältä.

Urheiluvälineitä voi lahjoittaa myös Joensuun Hope Areenalla. Hope Areenalta löytyy lahjoituslaatikko, johon voit lahjoittaa hyväkuntoisia jalkapallovarusteita sekä nuorten ja lasten vaatteita areenan aukioloaikoina.

 

PKO:n ja urheiluseurojen Yhteistä hyvää -tempauksissa on kerätty yhteensä mm.

63 jääkiekkoa

65 paria jalkapallokenkiä

56 paria luistimia

52 paria urheilukenkiä

44 koripalloa

43 jääkiekkomailaa

43 paria sisäpelikenkiä

51 kpl pesäpallomailoja tai -varusteita

33 uimapukua

39 keppihevosta

36 salibandymailaa

22 lentopalloa

24 eri lajien kypärää

12 jalkapalloa

ja paljon muita urheilu- ja liikuntavälineitä.

PKO on sekä liike- että jäsenyhteisö ja Yhteistä hyvää -tempauksia järjestämällä toteutamme käytännössä jäsenyhteisörooliamme. Tehdään yhdessä Pohjois-Karjalasta entistä parempi paikka elää!