Aikainen kevät polkaisi Prisma Joensuun fillarikaupan kovaan vauhtiin
Prisman myyntidata kertoo, että suomalaisten kiinnostus pyöräilyyn näkyy nyt laajasti sekä pyörien että pyöräilytarvikkeiden kysynnässä. Polkupyöriä myydään nyt paljon niin harrastuskäyttöön kuin arjen kulkuvälineeksikin.
Polkupyörien ja pyörätarvikkeiden myynti kasvoi maaliskuun alussa Prismoissa yhteensä 43 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Kasvu on erityisen voimakasta lapsiperheiden ja nuorten pyörissä, mutta myös aikuisten pyöräilyssä ja varusteissa nähdään selvä piristyminen. – Nopeasti alkanut kevät on saanut pyöräilijät liikkeelle ja pyöräkaupan vauhtiin, kertoo Prisma Joensuun prismajohtaja Olli Kontiainen.
Lasten ja nuorten pyöriä ostetaan nyt paljon
Kaikkein voimakkainta kasvu on ollut lasten ja nuorten pyörissä. Lasten pyörien myynti on kasvanut +57 %. Nuorten pyörien myynti jopa +120 % viimevuotiseen verrattuna.Erityisesti lasten puolella kuluttajia ovat kiinnostaneet Jupiterin uutuuspyörät Cosmo ja Star. Myös saksalainen Puky-merkki on ollut vahvassa vedossa. Nuorten pyörissä Jupiterin mallit ovat lähes tuplanneet myyntinsä viime vuodesta. Lasten ja nuorten pyörien väreissä murretut pastellisävyt ovat olleet erityisen suosittuja.
Kulku- vai harrastusväline vai molempia?
Aikuisten puolella kiinnostus kohdistuu laajasti eri pyörätyyppeihin, mutta nopeinta kasvu on ollut kaupunkipyöräilyssä. Citypyörien myynti on kasvanut edelliseen vuoteen verrattuna +76 %. Sähköcitypyörien +44 %.– Polkupyörä nähdään yhä useammin käytännöllisenä kulkuvälineenä harrastusvälineen lisäksi. Taustalla vaikuttavat arjen liikkumisen muutos, kaupungistuminen ja sähköistymisen trendi, Kontiainen kertoo.
Pyöristä myös huolehditaan – tarvikkeiden myynti nousussa
Pyöräilyn kasvu näkyy selvästi myös tarvikemyynnissä. Pyöränlukoissa kasvua viimevuotiseen on +35 %. Erityisesti Kryptonite-lukot, mukaan lukien testivoittajina tunnetut U-lukot, ovat nousseet suosituimpien tuotteiden joukkoon. Myös pyörän puhdistus- ja voitelutuotteita (+46 %) ja jarrupalat (+56 %) on myyty paljon.Kasvavat luvut kertovat siitä, että suomalaiset eivät vain osta pyöriä, vaan myös huoltavat ja varustavat niitä aktiivisesti.– Meillä nähdään tarkasti, millaisia pyöräilytarvikkeita suomalaiset haluavat. Siksi pystymme rakentamaan valikoiman, joka palvelee niin perheitä, työmatkapyöräilijöitä kuin aktiiviharrastajiakin, Kontiainen kiteyttää.Aikainen kevät näkyy myös Prisma Jelpin huoltopisteellä. – Jelpin huoltopisteellä pyörähuoltojen osuus lisääntyi nopeasti, ja huoltojen määrä on kasvanut yli 30 %. Huoltokapasiteettia vahvistimme uudella pyörähuoltajalla ja laajensimme pyörähuoltotiloja, kertoo Jelpin esihenkilö Marko Romppanen.Tutustu Prisma Jelpin huoltopalveluihin ja varaa aika pyörähuoltoon