S-ryhmä onnistui vähentämään muovikassien kulutusta lähes kymmenen prosenttia – ”Emme tyydy vielä tähän!”
S-ryhmän ja asiakasomistajien teot muovikassien vähentämiseksi ovat tuottaneet tulosta. Muovikassien myyntivolyymi on laskenut viime keväästä lähtien. Uusilla keinoilla muovikassien käyttöä pyritään vähentämään entisestään. Helmikuussa muovikassien hintaa nostettiin niin, että paperikassi ja jätekassi ovat nyt huomattavasti edullisempia vaihtoehtoja.
Kaupan teoilla on vaikutusta. S-ryhmä onnistui vähentämään muovikassien myyntiä keväällä 2025 tehdyillä hinnan korotuksilla ja muilla toimenpiteillä lähes 10 prosenttia. Toukokuussa muovikassien hintoja nostettiin ja kestokassien hintoja laskettiin PTY:n muovikassien vähentämiskampanjan yhteydessä.Kassien kokonaiskulutus on kääntynyt selvään laskuun. Samalla osa kulutuksesta on siirtynyt muovikasseista muihin vaihtoehtoihin. Paperikassien myynti on kasvanut toukokuusta lähtien 48 ja kestokassien 21 prosenttia. Vuoden 2025 aikana 78 prosenttia S-ryhmän päivittäistavarakaupan ostoskerroista tehtiin ilman uuden muovikassin ostamista."On hienoa, että teoillamme on ollut vaikutusta ja muovikassien käyttöä on saatu vähennettyä. Suurin kiitos kuuluu asiakkaillemme, jotka ovat siirtyneet käyttämään ostoksilla omaa kassiaan. Kehitys on hyvää, mutta emme tyydy vielä tähän vaan haluamme jatkaa muovikassien vähentämistä", Mika Lyytikäinen, johtaja S-ryhmän marketkaupasta toteaa.
Uusia tekoja muovikassien vähentämiseksi – roskapussirullan hinta alas!
Muovikassien vähentämisessä laitetaan nyt uusi vaihde silmään. Helmikuussa muovikassien hintaa nostettiin niin, että paperikassi on nyt huomattavasti muovikassia edullisempi vaihtoehto. Tavallisimman 40 litran muovikassin hinta nousi S-ryhmän kaupoissa 50 senttiin.Samalla S-ryhmä laski Coop jätekassirullan hintaa. Asiakkaita kannustetaan valitsemaan roskapussiksi muovikassin sijaan rullissa myytävä jätekassi. Roskapussiksi varta vasten suunniteltu ja ohuemmasta muovista valmistettu kassi sisältää huomattavasti vähemmän muovia kuin yksittäisenä myytävä muovikassi. Kappalehinnaltaan jätekassi on halvin vaihtoehto.Jätekassirullia löytyy jatkossa kassojen vierestä muovikassien yhteydestä. Lisäksi asiakkaita kannustetaan muovikassien välttämiseen myymälämateriaaleilla ja muulla markkinointiviestinnällä."Paras kauppakassi, niin luonnolle kuin lompakollekin on se, joka kotoa jo löytyy. Muistetaan siis käyttää kasseja useampaan kertaan ja pitää niitä mukana. Roskapussiksi kannattaa ostaa ohuempaa muovia oleva jätekassi, jota myydään rullissa", Lyytikäinen kertoo.S-ryhmä on sitoutunut vähentämään muovikassien kulutusta osana kansallista muovikassisitoumusta ja EU-lainsäädännössä asetettuja tavoitteita.
Top 5 vinkit muovikassin välttämiseksi
Käytä kestokassia tai kotona jo olevaa kassia. S-ryhmä kannustaa vahvasti käyttämään monikäyttöisiä ja kestäviä kasseja, kuten kangas- ja kestokasseja. Paras vaihtoehto on ottaa mukaan oma kassi, joka löytyy jo kotoa. Kestokasseja voi pitää mukana laukussa, taskussa tai autossa, jotta ne ovat aina helposti saatavilla ostoksilla käydessä.Valitse paperikassi muovikassin sijaan. Paperikassi on parempi vaihtoehto kertakäyttöiselle muovikassille. S-ryhmän myymälöissä paperikassit ovat helposti saatavilla ja niiden käyttöä suositellaan erityisesti silloin, kun kestokassi ei ole mukana.Käytä roskapussina siihen tarkoitettuja rullapusseja älä muovikassia. Jos tarvitset pussia esimerkiksi roskien keräämiseen, ohuemmasta muovista valmistettu rullapussi on muovikassia ympäristöystävällisempi ja edullisempi vaihtoehto. Näin vähennetään turhan muovin käyttöä.Seuraa omaa muovikassien kulutustasi S-mobiilissa. S-mobiilin Omat ostot -osiossa voit tarkastella ostamiesi kassien määrää ja niihin käytettyjä euroja. Näin saat konkreettista tietoa omasta kulutuksestasi ja pystyt seuraamaan kehitystäsi muovikassien vähentämisessä.Käytä muovikassia useamman kerran. Jos muovikassi kuitenkin tulee hankittua, sitä kannattaa käyttää mahdollisimman monta kertaa uudelleen ennen kierrättämistä. Näin yksittäisen kassin ympäristövaikutus pienenee merkittävästi.Kuva: Aleksi Poutanen