Tänäkin vuonna Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) lahjoittaa joulumuistamisiin varatut 3 500 euroa omistajien toiveiden mukaisesti.– Tavallisten pohjoiskarjalaisten omistamana osuuskuntana meille on luontevaa antaa omistajiemme valita hyväntekeväisyyden kohde. PKO:n perustehtävä eli missio on tehdä Pohjois-Karjalasta entistä parempi paikka elää. Joululahjoitus on käytännön teko, jolla toteutamme perustehtäväämme sekä yhteistä hyvää -arvoamme, toimitusjohtaja Juha Kivelä sanoo.Sinulla on nyt mahdollisuus vaikuttaa siihen, mihin joulutervehdyksiin varatut rahat lahjoitetaan!Jätä meille toiveesi tai ideasi lahjoituskohteesta viimeistään 31.10.2025. Kyselyn päätyttyä eniten ehdotuksia keränneet kohteet pääsevät äänestykseen, jossa omistajamme saavat valita voittajakohteen.Jätä toiveesi tämän linkin kautta: https://forms.office.com/e/bGtUqVDcLK
Varoja monille eri järjestöille
PKO on vuodesta 1987 lähtien vuosittain lahjoittanut joulutervehdyksiin varatut rahat paikallisille toimijoille hyväntekeväisyyteen. Jo useamman vuoden ajan lahjoituskohde on valittu siten, että ensin PKO:n omistajat ehdottavat lahjoituskohteita ja sen jälkeen omistajat äänestävät kohteen, jolle lahjoitus annetaan. Viime vuonna varat lahjoitettiin omistajien toiveiden mukaisesti Löytöeläimet ry:lle. Aiempina vuosina lahjoituksen saajina ovat olleet mm. Joulupuu-hyväntekeväisyyskeräys, Joensuun Perheentalo/Pelastakaa lapset ry, lähihoitajat, Omaiset mielenterveystyön tukena, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Honkalampi-säätiö, lasten ja nuorten psykiatrinen hoitotyö, perhehoitajat, Parempi Arki ry, Pohjois-Karjalan Syöpälapset Sykkyrä ry, Joulumaa-ruokailu, Pohjois-Karjalan Kriisikeskus, Pohjois-Karjalan mielenterveysseura kriisityön tukena ry, Siun Soten lastenpsykiatria sekä Susirajan Eläinkotiyhdistys.Lisätietoja: PKO, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Petri Vähä puh. 010 762 2034