Ihmisläheinen työpaikka kutsuu aina takaisin – Sanna Cortesin uratarina
Ihmisläheinen työpaikka kutsuu aina takaisin - Sanna Cortesin uratarina
Pub Kolumbuksen ja Gastropub Vispiläkaupan aurinkoinen kapteeni Sanna Cortes on todellinen maailmanmatkaaja. Hän on ollut kanssamme 15-vuotiaasta asti eikä edes vuosikymmen Espanjassa saanut häntä unohtamaan PKOlaisuutta, johon kuuluu entistä vahvemmin hänelle tärkeitä asioita, kuten ympäristö- ja solidaarisuustyö.
Aloitin vuoden 2022 alusta Pub Kolumbuksen ravintolapäällikkönä, mutta olemme PKO:n kanssa kuitenkin tehneet jo pitkään tuttavuutta. PKO oli työpaikkana minulle tuttu jo äitini kautta.
Reippaana 15-vuotiaana sain idean, että voisin liittyä seuraan ja kävelin sitten itse Kimmeliin kysymään kerroksille kesätöitä. Jäin sinne pitkäksi aikaa kunnes muutin parikymppisenä Espanjaan. Asuin siellä kymmenisen vuotta ja palattuani Suomeen halusin tulla takaisin PKO:lle töihin, joten täällä ollaan.
Omaan pitkäaikaiseen kokemukseen pohjautuen minusta PKO on työnantajana luotettava ja ihmisläheinen. Parasta on turvallisuus ja jatkumo myös vaikeina aikoina. Esimerkiksi korona-aikana majoitus- ja ravintola-alan ollessa ahdingossa mahdollistettiin työt kaupan puolella.
Perheen ja vapaa-ajan on pystynyt yhdistämään helposti työn kanssa. Lisäksi PKO on aina tarjonnut sellaisen työskentelypaikan, joka on juuri sillä hetkellä ollut sopiva silloiseen elämäntilanteeseen. Halutessaan on mahdollisuuksia kouluttautua ja edetä uralla. Meillä on myös hyvin kattavat ja laajat henkilöstöedut. Siinä on alennusta ja bonuskertymää, mutta minusta kaikkein paras on Epassi.
Olen erityisen ylpeä PKOlainen osuuskaupan panoksesta ympäristöasioihin. Ollaan pienennetty hiilijalanjälkeä, käytetty aurinkovoimaa ja tehdään solidaarisuustyötä. Nämä ovat henkilökohtaisesti minulle tärkeitä asioita. Kyllä voisin sanoa, että tämä on minun näköinen työpaikka!