11.06.2024
Kauppahallin ensimmäinen vuosi on ollut odotettua vilkkaampi. Tavoite luoda ympärivuotinen koko kaupungin yhteinen kohtaamispaikka näyttää täyttyneen, sillä Kauppahallissa oli yli 600 000 kävijää jo ensimmäisten kymmenen kuukauden aikana. Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) rakennuttamalle Kauppahalli Joensuulle myönnettiin toukokuun lopussa Vuoden kaupunkikeskustateko 2023 -palkinto.
– Kaupunkilaisten tekemä valinta kertoo samaa tarinaa kuin Kauppahalli Joensuun kävijämäärätkin: toria elävöittävälle ympärivuotiselle kokoontumispaikalle ja sen palvelutarjonnalle on ollut selkeä tilaus. PKO:n perustehtävä on tehdä Pohjois-Karjalasta entistä parempaa paikkaa elää. Maakunnan keskuskaupungin ja sen torialueen elävöittäminen on työtä Joensuun ja koko maakunnan elinvoiman eteen. Joensuun keskustan vetovoiman lisääminen palvelee myös torin ympäristön muita toimijoita. Kauppahalli on mitä siitä yhdessä teemme, PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä sanoo.
– Asiakkaat ovat ottaneet Kauppahalli Joensuun erinomaisesti omakseen. Erityisesti sunnuntaisin auki olevia palveluita on tervehditty ilolla, kommentoi PKO:n talousjohtaja Antti Pölönen.
Kauppahalli Joensuu on palvellut sekä kaupunkilaisia että matkailijoita lähes vuoden ajan. Kauppahalli avasi ovensa juhannusviikolla 2023, ja virallisia avajaisia juhlittiin juhannuksen jälkeen 26. kesäkuuta 2023.
Kauppahallissa on tällä hetkellä 13 toimijaa. Kahvila-, kotileipomo- ja ravintolapalveluja tarjoavat Aloha Ramen, Friends & Brgrs, Goodfellas Pasta Bar, Pienen pieni Houkutus, Kotileipomo Honey Bee, La Festa Grill 2, Siena Café, Tori Döner & Burger, VENN sekä Bar & Cafe Vispiläkauppa. Erikoiskaupan palveluja tarjoavat Emman Puoti, Käsityömyymälä Silmukka sekä Järven Taiga, jonka tiloista löytyy myös Visit Joensuun matkailuneuvontapiste.
Kauppahallin yrittäjät ovat tyytyväisiä ensimmäiseen vuoteen. Pienen pienen Houkutuksen yrittäjä Hanna Kokko kertoo jo ensimmäisen kesän kävijämäärän yllättäneen positiivisesti.
– Vuosi sitten ennen avajaisia uskoimme vahvasti, että uusi Kauppahalli muodostuisi joensuulaisten suosituksi kohtaamispaikaksi, mutta emme osanneet odottaa näin suurta menestystä. Iso aurinkoinen terassi keskellä toria houkutteli paikalle lähestulkooon jokaisen joensuulaisen ja turistin, kertoo Kokko.
Houkutukselle Kauppahalli on osoittautunut erinomaiseksi valinnaksi Torikadun toimipisteen rinnalle.
– Pienellä toimipisteellä olemme voineet ketterästi kokeilla erilaisia uusia juttuja ja pikkuhiljaa toimintamme alkaa asettua uomiinsa. Kauppahalli on sopinut meille erityisen hyvin, koska täällä voimme olla osana isompaa palvelukokonaisuutta yhteisen food court -alueen myötä. On mahtavaa, että olemme saaneet kevään aikana täydennystä Kauppahallin palvelutarjontaan. Mitä monipuolisempi palvelukattaus meillä on saman katon alla, sitä elinvoimaisempi uuden ajan kauppahalli meillä on kaikkien joensuulaisten iloksi, Kokko kommentoi.
Tori Döner & Burgerin yrittäjä Ali Giray on myös tyytyväinen ensimmäiseen vuoteen.
– Olemme olleet erittäin tyytyväisiä Kauppahalliin. Vaikka pieniä vastoinkäymisiä on ollut, kuten kovat pakkaset, pidämme ensimmäistä vuotta onnistuneena. Talvella oli välillä yllättävänkin hiljaista, mutta uskomme kesän korvaavan talven hiljaisuuden. Luottamus on vahva niin PKO:hon kuin Kauppahallinkin tulevaisuuteen, kertoo Giray.
Kauppahallin uusin tulokas, Aloha Ramen, on ravintoloitsija Kimmo Sirviön mukaan otettu kaupungissa hyvin vastaan.
– Toiminta lähti liikkeelle erittäin vauhdikkaasti ja volyymit yllättivät positiivisesti ensimmäisten parin viikon aikana. Palaute on ollut pääsääntöisesti hyvää, vaikka pientä kankeutta on ilmennyt tavaratoimittajien toimitusvaikeuksien vuoksi. Kesää odotellaan innolla ja odotukset ovat, että kauppa tulee käymään hyvin. Yhteistyö vuokranantajan ja muiden yrittäjien kanssa on toiminut erinomaisesti, Sirviö kertoo.
Kauppahalli Joensuu juhlii 1-vuotispäiviään Kauppahallin synttäriviikolla 24.–30.6.2024. Synttäriviikolla Kauppahallin liikkeissä on synttäritarjouksia, jotka löytyvät Kauppahallin nettisivuilta. Lisäksi VENN tarjoaa keskiviikkona 26.6. sadalle ensimmäiselle kuohuviinit. 26.6. VENN avautuu kello 12.
Juhlaviikko huipentuu torstaina 27.6., kun torilla tanssitaan Kauppahallin synttäritanssit klo 16–20. Tapahtumassa torilavalla esiintyy Teemu Roivainen. Tansseihin on vapaa pääsy, tervetuloa mukaan juhlimaan!
20.12.2024 | Tästä ilmoitimme
18.12.2024 | Tästä ilmoitimme
18.12.2024 | Tästä ilmoitimme