Pian alkaa olla aika tämän vuoden istutussuunnitelmille. Puutarhalehdet ovat pullollaan mahdollisia trendikasveja, mutta myös vanhoja luotettaviksi todettuja tuttavuuksia. Molempia tarvitaan.
Trendikasvit tulevat ja menevät. Osa menestyy ja pääsee mahdollisesti jatkokehitettäviksi maamme arktisia olosuhteita varten. Osa on vuoden–parin ilahduttajia, jotka vaihtuvat taas sesongin myötä uusiin kokeiluihin.
Jos tarkoituksena on rakentaa pitkäaikaista ja kestävää jälkeä, tulee pihan kasvuolosuhteet ottaa tiukkaan tarkasteluun. Ilmansuunnat ja mahdollinen auringonpaisteen määrä on vielä suhteellisen helppo havainnoida. Maaperän tutkiminen sen sijaan jää monella tekemättä. Kasvien menestymisen kannalta se on kuitenkin hyvin kriittinen selvitettävä.
Varsinkin uutta rakentaessa, kannattaa maaperätutkimus ja sen perusteella löydettävä suosituskasvien luettelo teettää ammattilaisella. Tätä kautta yksittäiset kokeilut jäävät vähemmälle ja pihasta saadaan nopeasti toimiva ja toiveiden mukainen.
– Monesti törmätään tilanteisiin, jossa asiakas ilmoittaa lähes inhoavansa meidän ilmanalassamme parhaiten menestyviä kasveja. Ne ovat silti monien istutusten peruskasvistoa. Esimerkiksi vuorenkilpi on hyvä esimerkki erittäin helppohoitoisesta ja moneen paikkaan sopivasta kasvista, joka jakaa mielipiteitä. Eräälle asiakkaalle ehdotin, että poistaa kyseisestä kasvista kukat, jos niiden väri tai malli tuntuu ikävältä. Luovuutta kannattaa siis aina käyttää, kertoo Ulla Gartz pihasuunnittelu Viherpeiposta.
Pihasuunnittelu aloitetaan kartoittamalla asiakkaan valmius panostaa pihan ja puutarhan hoitoon. Jos haetaan mahdollisimman helppohoitoista pihaa, käytetään peruslajeja. Jos haetaan ruusutarhaa, tulee puutarhan hoito olla vähintäänkin intohimo.
– Lähtökohtana suunnittelulle on aina asiakkaan oma viitseliäisyys. Lajeja löytyy kyllä useampaan makuun. Koko puutarhaa ei kuitenkaan kannata rakentaa kokeiluille. Peruskasvisto kuntoon ja asiakkaan toiveiden mukaan pieniä kokeiluja. Jos ne eivät menesty, voi seuraavana vuonna kokeilla jotain muuta, Ulla Gartz neuvoo.
Kaikkein helppohoitoisimman pihan saa runsaalla kivien, havujen ja kaunislehtisten peruskasvien käytöllä. Kun pohjatyöt tehdään kunnolla, eivät rikkaruohotkaan puske katekankaiden tai koristekuorikkeiden läpi.