11.02.2016
S-ryhmän kahden vuoden tiukan kulukuurin, ruokakaupan kasvaneiden asiakasmäärien ja käyttötavarakaupan myönteisen tuloskäänteen ansiosta kaupparyhmän vuoden 2015 operatiivinen tulos parani edellisvuodesta. Halpuuttamisen myötä myyntivolyymit kasvoivat ja S-ryhmän ruokakauppa kehittyi yleistä markkinaa paremmin.
S-ryhmän vuoden 2015 yhteenlaskettu operatiivinen tulos oli 265 miljoonaa euroa, kun vuonna 2014 se oli 226 miljoonaa euroa. SOK-yhtymän operatiivinen tulos oli puolestaan 17 miljoonaa euroa oltuaan edellisvuonna vajaa 8 miljoonaa euroa.
Vuonna 2014 aloitettujen tehokkuusohjelmien aikaansaamat kulusäästöt ovat mahdollistaneet ruoan hintojen halpuuttamisen. Reilu vuosi sitten käynnistynyt halpuuttaminen on nostanut S-ryhmän asiakasmääriä ja myyntivolyymeja huomattavasti. Tiukka kulukuuri ja volyymien kasvu pitivät S-ryhmän kotimaan päivittäistavarakaupan tuloksen lähes ennallaan.
SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä korostaa, että halpuuttaminen on pitkäjänteinen strateginen muutos, jota toteutetaan tinkimättömästi osuustoiminnallisen tarkoituksen mukaisesti.
– Asiakasmäärämme ovat kasvaneet, eli olemme pystyneet halpuuttamalla tuottamaan entistä enemmän hyötyä asiakkaillemme. Volyymimme ovat kasvaneet merkittävästi ja onnistuimme nostamaan ruokakauppamme markkinaosuutta. Lisäksi halvempien hintojen myötä olemme myyneet miljoonia kiloja enemmän kotimaisia tuotteita, Heikkilä kertoo.
Pääjohtaja Heikkilä paljastaa myös, että säästöt ja hyvä tulos mahdollistavat halpuuttamisen jatkamisen asiakkaiden hyödyksi, kuluvana vuonna noin 50 miljoonalla eurolla. Halpuuttamisen kolmas aalto käynnistyi noin kuukausi sitten, jolloin laskettiin terveellisten ja kevyiden suosikkituotteiden hintoja. Myös kolmas aalto on saanut asiakkailta erinomaisen vastaanoton.
Positiivista virettä myös muilla toimialoilla
S-ryhmän tulosta on nostanut kasvavien asiakasmäärien ja kulusäästöjen lisäksi käyttötavarakaupan tuloskehityksen kääntyminen myönteiseen suuntaan. Tulosparannus on yli 30 miljoonaa euroa, vaikka käyttötavarakaupan toimintaympäristö on ollut usean vuoden ajan haasteellinen. Hyvää kehitystä on tapahtunut erityisesti tavaratalokaupassa.
Myös muissa liiketoiminnoissa, kuten matkailu- ja ravitsemiskaupassa sekä ABC-ketjussa konseptien terävöittäminen on vauhdittanut positiivista kehitystä. Molemmissa liiketoiminnoissa tulos kehittyi hyvin.
Koko S-ryhmän osalta kuluvan vuoden tulosodotukset ovat hieman matalammat kuin vuonna 2015 johtuen panostuksista halpuuttamiseen. SOK-yhtymän operatiivisen tuloksen arvioidaan paranevan hieman vuoden 2015 tulokseen verrattuna.
Kaupan liitto ennustaa heiveröistä kehitystä koko kaupan alalle kuluvalle ja seuraavalle vuodelle. Pääjohtaja Heikkilä vetoaakin päättäjiin, ettei kuluttajien ostovoimaa heikennettäisi esimerkiksi veroja korottamalla.
– Arvonlisäveron korottaminen ei ole nyt vaihtoehto. Se osuisi erityisesti pienempituloisiin kuluttajiin. Hallituksen pitää jatkaa määrätietoisesti sääntelyn purkamista. Vuodenvaihteessa toteutunut aukioloaikojen vapauttaminen oli hyvä uutinen kaupan alalle.
Vuoden 2015 lopussa S-ryhmän toimipaikkojen kokonaislukumäärä oli 1 632. Määrä laski kymmenellä toimipaikalla edellisvuoteen verrattuna.
Tiivistelmä:
S-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi-joulukuussa 2015
S-ryhmä kokonaisuudessaan
· S-ryhmän veroton vähittäismyynti vuonna 2015 oli 10 804 miljoonaa euroa (ed. v. 11 182 milj. euroa).
· Vähittäismyynti laski 3,4 prosenttia.
· Suomen päivittäistavarakaupan myynti laski 0,3 prosenttia.
· S-ryhmän tulos (osuuskaupat + SOK-yhtymä) ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 304 miljoonaa euroa (ed. v. 274 milj. euroa).
· S-ryhmän operatiivinen tulos oli 265 miljoonaa euroa (ed. v. 226 milj. euroa).
· Investoinnit olivat 559 miljoonaa euroa (ed. v. 528 milj. euroa).
· Henkilöstömäärä oli vuoden lopussa 37 758 (ed. v. 40 292). S-ryhmä työllistää tulevana kesänä yhteensä noin 13 000 kesätyöntekijää ja Tutustu työelämään ja tienaa -kesätyöharjoittelijaa.
· Toimipaikkojen kokonaislukumäärä vuoden lopussa oli 1 632 (ed. v.1 642).
SOK-yhtymä (SOK + tytäryhtiöt)
· Jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 7 038 miljoonaa euroa (ed. v. 7 286 milj. euroa).
· Liikevaihto laski 3,4 prosenttia.
· SOK-yhtymän jatkuvien toimintojen tulos ennen veroja oli 9 miljoonaa euroa (ed. v. 40 milj. euroa).
· SOK-yhtymän operatiivinen tulos oli 17 miljoonaa euroa (ed. v. 8 milj. euroa).
· Investoinnit olivat 48 miljoonaa euroa (ed. v. 69 milj. euroa).
· SOK-yhtymän henkilöstömäärä oli vuoden lopussa 7 778 (ed. v. 8 232 henkilöä).
S-ryhmän veroton vähittäismyynti 1–12/2015 (muutos edelliseen vuoteen)
Marketkauppa* 7 479,4 milj. € (-1,8 %)
Rautakauppa 184,4 milj. € (-9,3 %)
Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa 1 608,5 milj. € (-9,1 %)
Tavaratalo- ja erikoisliikekauppa 294,5 milj. € (-9,0 %)
Matkailu- ja ravitsemiskauppa* 801,6 milj. € (+0,4 %)
Auto- ja autotarvikekauppa 309,3 milj. € (+2,6 %)
Maatalouskauppa 111,6 milj. € (-27,4 %)
Muut 14,9 milj. € (+7,4 %)
S-ryhmä yhteensä 10 804,2 milj. € (-3,4 %)
* Sisältää lähialueiden (Baltia ja Pietari) vähittäismyynnin.
Marketkauppa
S-ryhmän marketkaupan vähittäismyynti oli 7 479 miljoonaa euroa vuonna 2015. Tähän sisältyvät Prismojen, S-marketien, Sale- ja Alepa-myymälöiden sekä muiden marketkaupan yksiköiden päivittäistavara- ja käyttötavaramyynnit sekä Suomessa että lähialueilla. Myynti laski 1,8 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Koko S-ryhmän Suomen päivittäistavarakaupan myynti laski vain 0,3 prosenttia ja oli 6 528 miljoonaa euroa. Myynninkehitys oli yleistä markkinakehitystä selvästi parempi. Market-ketjujen myyntivolyymit ja asiakasmäärät ovat nousseet merkittävästi ruoan hintojen halpuuttamisen myötä. Käyttötavarakaupan myynti puolestaan laski Suomessa 6,9 prosenttia edellisvuodesta ja oli 1 184 miljoonaa euroa.
Marketkaupan toimipaikkojen lukumäärä lisääntyi edellisvuoden lopusta 11 toimipaikalla ja vuoden 2015 lopussa niitä oli yhteensä 930.
S-ryhmän rautakauppaan kuuluvat Kodin Terra- ja S-Rauta-ketjut. Rautakaupan vähittäismyynti oli 184 miljoonaa euroa vuonna 2015. Myynti laski vaikeassa markkinatilanteessa 9,3 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. S-Raudan myynteihin on laskettu mukaan toimipaikoissa harjoitettavan maatalouskaupan vähittäismyynti. Rautakaupan toimipaikkoja oli vuoden lopussa 23, eli yksi toimipaikka vähemmän kuin edellisvuonna.
Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa
S-ryhmän liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa hoitaa ABC-ketju. Liikennemyymälä- ja polttonestekaupan vähittäismyynti laski viime vuonna 9,1 prosenttia. Myynnin lasku johtui pääasiassa pitkään jatkuneesta polttonesteiden maailmanmarkkinahintojen alenemisesta. ABC-toimipaikkoja oli vuoden lopussa 236 ja kaikki S-ryhmän jakelupisteet huomioiden 444.
Tavaratalo- ja erikoisliikekauppa
Tavaratalo- ja erikoisliikekaupan vähittäismyynti laski 9,0 prosenttia. Sokos-tavarataloja oli vuoden lopussa 19 (sis. verkkokaupan), Emotion-myymälöitä 34 ja Marks & Spencer-myymälöitä kuusi.
Matkailu- ja ravitsemiskauppa
Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuja ovat Sokos Hotels ja Radisson Blu Hotels sekä lukuisat ravintolaketjut. Liiketoiminta-alueen vähittäismyynti kasvoi 0,4 prosenttia ja oli 802 miljoonaa euroa.
Hotelleja oli vuoden lopussa 62 ja erillisiä ravintolatoimipaikkoja 239. Kun otetaan huomioon muiden toimipaikkojen yhteydessä olevat yksiköt, ravintolatoimipaikkoja oli yhteensä 736.
Lähialueet (Baltia ja Pietari)
Lähialueiden liiketoimintojen vähittäismyynti oli 489 miljoonaa euroa, jossa on laskua 16,0 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Venäjän heikentyneestä ruplan valuuttakurssista johtuen myynti laski erityisesti Pietarissa.
Pankkitoiminta
S-Pankki-konsernin liiketulos vuonna 2015 oli 16,6 miljoonaa euroa (ed.v. 14,6 milj. €). S-Pankilla oli vuoden lopussa yli 2,8 miljoonaa asiakasta ja heillä oli käytössään 1,8 miljoonaa S-Pankin kansainvälistä maksukorttia. Verkkopankin käytön ja mobiiliasioinnin mahdollistavat pankkitunnukset olivat käytössä 1,6 miljoonalla asiakkaalla.
S-Pankin talletuskanta oli vuoden lopussa yhteensä 4 112 miljoonaa euroa ja antolainaus yhteensä 2 831 miljoonaa euroa.
S-Pankki on Suomen ainoa kauppapankki. Sen tavoitteena on tehdä arjen rahankäytöstä helppoa. Tämä korostuu erityisesti digitaalisten palveluiden kehittämisessä, josta kaupan ja pankin asiakkuuden yhdistävä S-ryhmän älypuhelinsovellus, S-mobiili, on erinomainen esimerkki.
Asiakasomistajuus
Asiakasomistajat eli osuuskauppojen jäsenet omistavat S-ryhmän osuuskaupat, muita omistajia niillä ei ole. Asiakasomistajuus on S-ryhmän tapa toteuttaa osuustoiminnallista yritysmuotoaan ja tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajilleen.
S-ryhmän osuuskauppojen jäsenmäärän kasvu jatkui. Bonusjärjestelmään kuuluviin osuuskauppoihin liittyi viime vuoden aikana 91 566 uutta asiakasomistajaa. Vuoden lopussa asiakasomistajien kokonaislukumäärä oli 2 225 506.
SOK-yhtymän tilinpäätöstiedote 2015 löytyy täältä.
20.12.2024 | Tästä ilmoitimme
18.12.2024 | Tästä ilmoitimme
18.12.2024 | Tästä ilmoitimme