PKO tekee Break Sokos Hotel Bomballe isot investoinnit


01.07.2016

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) tekee merkittäviä parannuksia kylpylähotelli Break Sokos Hotel Bomban matkailutoimintoihin. Kylpylään, kylpylän ravintolaan, hotellin vastaanottotiloihin, hotellin julkisivuun sekä Bomban karjalaiskylään tehdään parannustöitä yhteensä 2,8 miljoonalla eurolla.

– Kaikkien uudistustöiden tavoitteena on se, että Bomba nostetaan sille kuuluvaan arvoonsa Pohjois-Karjalan toiseksi matkailun helmeksi Kolin ohella. Näin saadaan Pielisen altaasta houkutteleva matkailutuote niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin, PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä sanoo.


– Esimerkiksi ravintola– ja vastaanottotoiminnot uudistetaan käytännössä kokonaan, PKO:n matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Mikko Hautasaari sanoo.

Kylpylähotelliin tehdään myös mittava määrä muita uudistuksia ja aktiviteetteja allasalueelle. Lisäksi kylpylään tehdään erityyppisiä saunoja, ja saunamaailmassa liikutaan uima-asut päällä.

– Kaikissa muutoksissa huomioidaan se, että mahdollisuus kuntouintiin ja kuntoutushoitoihin säilyy, Hautasaari sanoo.

Lisäksi kylpylähotellissa ja karjalaiskylässä tehdään muun muassa maalaustöitä, uusitaan ulkovalaistusta, vesikatteita sekä lämpökanaaleja. Uudistustöiden arvioitu kestoaika 6 ½ kuukautta ajalla 1.8.2016-15.2.2017. Allasosasto suljetaan asiakkailta 1.8.2016 ja se on kiinni 15.2.2017 asti. Ravintola- ja hotellitoimintojen uudistus aloitetaan 9.1.2017. Ravintola ja hotelli ovat kiinni yhteensä 5,5 viikkoa (9.1.-15.2.2017). Hotellin ja ravintolan kiinnioloaikana Bomban 24-henkinen henkilökunta pitää lomiaan, minkä lisäksi halukkaille on tarjottu töitä PKO:n muista yksiköistä.


PKO osti kylpylähotelli Break Sokos Hotel Bomban kiinteistön ja sen yhteydessä toimivan karjalaiskylän kiinteistöt Jukolan Osuuskaupalta. Bomba siirtyi PKO:n omistukseen 1.2.2016 alkaen.


Lisätietoja: PKO, matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Mikko Hautasaari, p. 010 762 2017
toimitusjohtaja Juha Kivelä, p. 010 762 2026