Jyrkkä muutos kassitavoissa: muovin alamäki on alkanut


15.02.2018

Suomalaisten kassikäytös on murroksessa. Maksullisuuden myötä muovikassien kulutus laski Sokoksissa viime vuonna 60 prosenttia. Se tarkoittaa lähes 4,5 miljoonaa kassia vähemmän.

Ruokakaupan puolella muutosta tapahtui niin sanotulla pikkupussirintamalla. Muovisten hedelmä- ja vihannespussien käyttö laski viime vuonna viidenneksellä. Niitä repäistiin telineistä 52 miljoonaa kappaletta edellisvuotta vähemmän. Samaan aikaan biohajoavien hevipussien käyttö lisääntyi 20 prosentilla.

Muutokset ovat selkeän työn tulosta: S-ryhmä on mukana muovikassisitoumuksessa, jolla pyritään vähentämään muovijätteen syntymistä ja merten roskaantumista. Sitoumus on osa EU-direktiivin toteutusta.

– Vähennämme muovin kulutusta samaan aikaan monella rintamalla. Tärkein syy onnistumisiin on kuitenkin asiakkaissamme. Yhä useampi on siirtynyt tekemään fiksumpia ja kestävämpiä valintoja, S-ryhmän vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen kehuu.

Ilmainen muovikassi ei ole kansalaisoikeus

S-ryhmä on sitoutunut laajentamaan muovisten ostoskassien maksullisuutta ja siksi muovikassit muutettiin Sokoksissa ja Kodin Terroissa maksullisiksi vuoden 2017 alkupuolella.

– Yhä useampi asiakkaistamme kaivaa jo rutiinilla kassalla oman kassin ostoksiaan varten. Alun tottumishaasteiden jälkeen valtaosa asiakkaista pitää muutosta hyvänä ja ymmärtää taustalla olevat tärkeät ympäristötavoitteet. Ilmaista muovikassia ei pidetä enää kansalaisoikeutena, Lea Rankinen summaa.

Vaihtoehtoja muovikassille

Ruokakaupoissa on sitouduttu tarjoamaan vaihtoehtoja muovisille hevipusseille. Biohevipussit löytyvätkin kaikista S-ruokakaupoista ja myös kestohevipussien määrä lisääntyy koko ajan.

– Myös kevyiden muovipussien jakamista kassoilla on vähennetty ja niiden kulutus laski viime vuonna noin kahdeksan prosenttia. Se on yli 20 miljoonaa pussia, vastuullisuuspäällikkö Senja Forsman S-ryhmän vähittäiskaupasta kuvaa.

Kassoilla edistystä on tapahtunut myös ostoskassien saralla. Ympäristön kannalta fiksujen vaihtoehtojen suosio on kasvaa. Biomuovikassien menekki kasvoi viime vuonna yli 60 prosenttia, kestokassien 20 prosenttia ja paperikassien 8 prosenttia.

– Muovikassien osalta käytön vähentämisessä on vielä työsarkaa, vaikka ne ovatkin suurelta osin kierrätysmateriaalista tehtyjä. Onneksi suomalaiset ovat fiksuja muovikassien käyttäjiä. Suuri osa hyödyntää muovipusseja monta kertaa uudelleen ja valtaosa päätyy kierrätykseen roskapussina, Senja Forsman kiteyttää.