S-Pankki twiittaa henkilökunnan äänellä


04.09.2012

Yritykset antavat yhä enemmän työntekijöilleen vapauksia toimia yrityksen edustajina sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi yhdysvaltalaispankki Morgan Stanley ilmoitti kesäkuussa 2012 antavansa työntekijöidensä twiitata yrityksen nimissä. S-Pankki työntekijöineen hyppää nyt Twitterin kelkkaan, konseptilla Kauppapankin arkea.

S-Pankilla on Facebookissa jo lähes 25 000 tykkääjää. Facebook-sivulla käydään vilkasta keskustelua ja fiilistellään porukalla ajankohtaisia aiheita.

– Sosiaalisen median haltuunotossa on aika ottaa seuraava askel, ja nyt tavoitteenamme on Twitterin valloittaminen, S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula kertoo.

Itsekin S-Pankin nimissä twiittaava Ylihurula lupaa, että päivittäisen arjen lisäksi S-Pankin Twitterissä tullaan valottamaan tulevaisuuden suunnitelmia.

– Haluamme esitellä ihmiset S-Pankin takana ja tulla entistäkin tutummaksi. Twitter-konsepti kuvastaa pankkimme organisaatiokulttuuria, jossa työntekijöiden ääni pääsee kuuluviin. Twiittaamassa on pankkilaisia eri tehtävistä ja ympäri Suomen, Ylihurula summaa.

– Tahdomme myös Twitterissä erottua muista alan toimijoista. Twitter ei ole meille pelkkä asiakaspalvelu- tai tiedotteenjakelukanava, vaan haluamme näyttää, millaista arki on Suomen ainoassa kauppapankissa.

Oppia sosiaalisen median gurulta

S-pankkilaisia Twitterin saloihin on kouluttanut bloggaaja ja tietokirjailija Katleena Kortesuo.

– Twitter alkaa saada jalansijaa myös suomalaisissa yrityksissä, koska twiittaamalla pystyy keskustelemaan avoimesti ja tasavertaisesti asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Twitter on sovelluksena nopea ja helppokäyttöinen, eikä se vaadi viikkokausien opettelua.

– Uskon, että uusi kanava sopii hyvin S-Pankin imagoon. Twitter on luonteva kommunikointitapa, joka on kaukana pönöttävästä byrokratiasta, tiivistää Kortesuo.


S-Pankki löytyy Twitteristä tunnuksella S_Pankki: www.twitter.com/S_Pankki

 

Lisätietoa:
Toimitusjohtaja Pekka Ylihurula, S-Pankki Oy, puh 010 76 82100, pekka.ylihurula@s-pankki.fi