PKOlainen eläkkeellä
PKO:sta eläköityneillä henkilöillä on takanaan hyvinkin pitkiä ja monipuolisia työuria ja osan työurat jatkuvat eläkkeelläkin. On ilo tarjota myös tälle henkilöstöryhmälle ostoetuja ja muuta ajankohtaista, kiitoksena vuosien työstä
PKO Eläkeläiskerho
Työ ja työyhteisö ovat meille suuri osa elämää ja eläkepäivien alkaessa syntyvä tyhjiö voi olla monelle vaikea täyttää. Tämän ajatuksen pohjalta syntyi vuonna 2016 PKO Eläkeläiskerho. Kerhoon voivat liittyä PKO:sta eläkkeelle jääneet, eikä erillistä jäsenmaksua ole. Kerhossa on noin 350 jäsentä, jotka tapaavat erinäisten aiheiden äärellä muutamia kertoja vuodessa. PKO on aktiivisesti mukana tukemassa kerhon toimintaa.
“Tapahtumissa näkee osuuskauppaväkeä, ystäviä ja tuttuja”, Eläkeläiskerhon puheenjohtajana alusta saakka toiminut Raili Kinnunen kertoo.
Mukaan pääsee tulemalla suoraan tapahtumiin, joista ilmoitetaan PKO Sanomissa ja Karjalan Heilissä, tai ottamalla yhteyttä sihteeri Anja Laukkaseen.
“Toivomme aktiivista osallistumista ja toiminnan kehittämistä”, Raili kertoo.
Kerho on järjestänyt mm. kokouksia, tutustumiskäyntejä ja yhteisiä matkoja mm. ruskaretken Kolille, matkan Tallinnaan ja pihan siivoustalkoot Petrinlahdessa.
Eläkeläisten yhteinen joulutilaisuus
Kokoonnumme vuosittain joulun alla PKO:n eläkeläisten kanssa yhteiseen joulutilaisuuteen nauttimaan ohjelmanumeroista sekä herkullisesta jouluateriasta.
Henkilökunnan lehti PKO-sanomat
Henkilöstölle kotiin jaettu lehti on tapa kertoa, että työntekijöitä arvostetaan. Haluamme muistaa myös työuransa osuuskaupalle tehneitä ja PKO Sanomat- henkilöstölehti jaetaan myös eläkeläisille. PKO Sanomista löytyy PKO Eläkeläiskerhon järjestämät tulevat tapahtumat sekä ajankohtaiset kuulumiset.
Ostoedut
Kun työsuhde on jatkunut yhtenäisenä yli 10 vuotta, ostoetu eli henkilökunta-alennus säilyy eläkkeelläkin.
Työura eläkkeellä
Oletko kiinnostunut työskentelemään myös eläkkeellä ollessasi? Tarjoamme eläkeläisille mahdollisuutta työskennellä PKO:ssa myös varsinaisen työuran päättymisen jälkeen - juuri sinulle sopivalla tuntimäärällä.
PKO:n eläkeläisten joulujuhlassa tavattiin tuttuja ja nautittiin
Jo useamman vuoden ajan Pohjois-Karjalan Osuuskauppa on kutsunut eläköityneet työntekijänsä yhteiseen joulujuhlaan. Vuonna 2023 lämminhenkiseen juhlaan Original Sokos Hotel Kimmelissä osallistui yli sata eläkeläistä eri puolilta PKO:n toimialuetta.
Juhlan ohjelmassa oli puheita ja elävää musiikkia sekä konservatorion opiskelijoiden että ammattilaisten esittämänä - yhteislaulua ja kuulumisten vaihtamista unohtamatta. Juhlan kruunasi Kimmelin joululounas.
Moni pitkän työuran tehneenä voi pudota niin sanotusti tyhjän päälle. Sen takia henkilökohtainen kutsu joulujuhlaan on arvokas ja antaa arvostetun olon. PKO:n eläkeläisten joulujuhla tärkeä ja odotettu tapahtuma. On ihana tavata entisiä työkavereita edes silloin ja kysellä kuulumisia. On myös kiva kuulla PKO.n kuulumisia toimitusjohtajan puheessa. Tapahtuma tuo varmasti jokaiselle hyvän joulumielen, sanoo eläkekerhon puheenjohtaja Raili Kinnunen.