Kari Kontkanen on 64-vuotias iän puolesta eläköitynyt järjestelmäasiantuntija, jolla on komea määrä työvuosia jo takana, mutta päätti nauttia eläkepäivistään ihmisten parissa työskennellen. Nyt hän työskentelee mobiilineuvojana kierrellen ympäri maakuntaa eri toimipisteissä auttamassa asiakkaita. Onneksi löydettiin toisemme!
Minun nimi on Kari Kontkanen. Olen 64-vuotias eläkeläinen ja tällä hetkellä toimin PKO:ssa mobiilineuvojana. Aikaisempi työkokemukseni on ollut noin 35 vuotta saman työnantajan palveluksessa, jossa toimin järjestelmäasiantuntijana.
Jäin vuonna 2021 elokuussa iän puolesta eläkkeelle. Olin kuitenkin terveydellisesti hyvässä kunnossa niin ajattelin, että voisin tehdä vielä jotain muutakin eläkkeellä olon lisäksi.
Mielellään olisin jatkanut edellisessä paikassa, mutta toimipiste siirtyi toiseen kaupunkiin.
Selasin sitten Oikotietä ja huomasin, että siellä haettiin mobiilineuvojaa PKO:lle. Päädyin hakemaan paikkaa ja pääsin haastatteluun. Yllätyin jo haastattelun perusteella, että eläkeläisenä pääsee vielä tekemään toista työtä, kuten itse kovasti halusinkin. Minulle tässä työssä tärkeintä on se, että pääsee ihmisten kanssa tekemisiin. Saan paljon motivaatiota siitä, että pääsen auttamaan ja näkemään heidät tyytyväisinä.
Mobiilineuvojana työni on pitkälti itsenäistä. Viikon aikana ehdin toimia useilla eri toimipisteillä ympäri maakuntaa, mikä on ollut tosi mukavaa. Pääsee tapaamaan paljon erilaisia ihmisiä. Meillä on niin sanotusti se oma ydintyöporukka, jolla tavataan, mutta sen lisäksi eri toimipaikkojen PKO:laiset moikkaavat ja tulevat juttelemaan. Koen näin vahvan ja moninaisen työyhteisön tämän työpaikan etuna. Meillä on tietenkin myös ihan konkreettiset henkilöstöedut, joihin olen päässyt hiljattain yhä tarkemmin tutustumaan ja yllättynyt kuinka hyviä ne ovat.
Olen todennut, että tämä on minun näköinen työ!