Alkuperämerkintä jo 75 prosentissa Rainbow- ja X-tra -tuotteita


26.02.2013

S-ryhmän päivittäistavarakauppa kannattaa EU-tason pyrkimyksiä ruoan alkuperän tarkemmasta merkitsemisestä.

”Läpinäkyvä tieto ruoan alkuperästä on asiakkaan etu. Ruokakaupan ja valmistajien on omalta osaltaan kehitettävä toimintatapojaan niin, että ainakin tieto elintarvikkeessa käytetyn pääraaka-aineen alkuperästä olisi yhä helpommin kuluttajan saatavilla”, S-ryhmän päivittäistavarakaupan valikoimajohtaja Ilkka Alarotu summaa.

S-ryhmässä on viimeisen kahden vuoden aikana tehty kovasti töitä, jotta tieto elintarvikkeessa käytetyn pääraaka-aineen alkuperästä löytyisi kaikkien Rainbow- ja X-tra tuotteiden pakkauksista, vaikkei laki tätä edellytäkään. Nyt tehtävä työ hakee laajuudessaan vertaistaan myös Euroopan mittakaavassa.

”Merkintätyö on edistynyt suunnitelmien mukaisesti. Tehtävä ei ole ollut aivan yksinkertainen, etenkään pidemmälle jalostettujen, monista eri raaka-aineista koostuvien tuotteiden osalta”, Alarotu kertoo.
Tällä hetkellä pääraaka-aineen alkuperämaatieto löytyy yli tuhannesta S-ryhmän omalla merkillä myytävästä elintarvikkeesta. Tavoitteena on saada merkintäurakka päätökseen tämän vuoden aikana.

”Kannustamme myös kotimaista teollisuutta mukaan omien tuotteidensa alkuperätietojen selkeämpään merkitsemiseen.”