Beer & You auttaa löytämään uusia olutelämyksiä


27.10.2016

S-ryhmän olutravintoloiden Beer & You -konseptin suositusten avulla uusien oluiden kokeileminen ja suosikkien löytäminen on entistä helpompaa.

Oluttarjonta on monipuolistunut valtavasti verrattuna muutaman vuoden takaiseen tarjontaan. Peruslagerin sijaan kuluttajalle on tarjolla niin ipaa kuin apaa ja juomia löytyy luostarioluista lähipanimoiden luomuhelmiin. Laaja oluiden maailma ei ole aina helppoa hahmottaa, jos ei ole vannoutunut olutharrastaja. Uusi Beer & You -konsepti auttaa aloittelevaa mallasjuomien ystävää oman olutmaun löytymisessä.  

S-ryhmän olutravintoloiden Beer & You -konseptin suositusten avulla asiakas valitsee helposti itselleen mieluisimman mallasjuoman, onpa sitten toiveissa matala-alkoholinen vaihtoehto, tumman paahteinen tai sitruksinen maku. 

”Peruslagerin kulutus on vähentynyt ja kuluttajat kaipaavat nykyään enemmän makuelämyksiä, joista ollaan valmiita myös maksamaan. Laatutekijöiden tulee kuitenkin olla kunnossa olutlaseista lähtien”, sanoo S-ryhmän ravintoloiden juomatuotteista vastaava brand manager Miko Kamppuri

”Uudella palvelulla haluamme auttaa asiakkaitamme löytämään omat suosikkinsa oluiden laajasta kirjosta sekä kokeilemaan rohkeasti uusia makuja. Toisaalta Beer & Youn pohjalta tehty tuotteistus tukee henkilökuntaa oikeanlaisten oluiden suosittelemisessa”, Kamppuri kertoo.

Löydä oma makusi! Beer & Youssa oluet on jaettu yhdeksään eri makuprofiiliin niin, että niistä on helppo löytää omaan makuun tai kuhunkin hetkeen sopiva olut.  Makuprofiileja ovat esimerkiksi vaaleat janonsammuttajat, hedelmäiset ja happamat, tummat ja paahteiset, kausioluet ja erikoisuudet sekä alkoholittomat oluet. Kunkin makuprofiilin oluita on kuvailtu asiakkaille jaettavissa lasinalusissa ja seinäjulisteissa. Erilaiset makuprofiilit esitellään visuaalisesti eri värein, mikä helpottaa asiakkaan valintatilannetta.

Hauska uutuus on myös eri oluista koostettu maistelulauta, joka sopii esimerkiksi olutseurojen ja pienten seurueiden illanviettoihin. Beer & Youn avulla löytyy kätevästi myös oikea olutseuralainen eri ruoille, kuten esimerkiksi intialaiselle tai savustetulle ruoalle tai suklaan seuraksi.

Beer & You on tällä hetkellä käytössä 16 olutravintolassa ympäri Suomen, ja sitä on tarkoitus levittää S-ryhmän ravintoloihin edelleen vuoden 2017 aikana.

Lisätietoja: Pekka Lavikainen, Brand Manager / Beer&You -konsepti, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, puh. 010 76 80215, pekka.lavikainen@sok.fi

 www.raflaamo.fi/fi/beer-you