16.09.2024
Finnish Travel Gala on vuosittainen tapahtuma, jonka järjestää Suomen matkailualan liitto SMALin palveluyhtiö Smalser. Tapahtumassa matkailualan ammattilaiset kokoontumat palkitsemaan vuoden matkailutekoja ja -ilmiöitä. Break Sokos Hotel Bomba on finalistina Vuoden majoitusliike -kategoriassa ja elämyspalveluja tarjoava Bomba Safaris – Karelian Adventures & Experiences Vuoden matkailuinnovaatio -kategoriassa.
Finalistien äänestys oli avoin ja julkinen kaikille, joten vaikka jännitystä lopullisista sijoituksista pidetään yllä gaalailtaan saakka, voittajan on valinnut suuri matkailusta innostunut yleisö. Äänestyksen voittaja on se, joka on saanut äänestyksessä korkeimman NPS-tuloksen.
Bomban alueen kehittäminen on osa Pohjois-Karjalan Osuuskaupan suurempaa matkailun edistämisen suunnitelmaa. Juhannuksena avattiin laajennusosan 92 järvimaisemahuonetta sekä skandinaavisia herkkuja modernilla karjalaisella twistillä tarjoava ravintola Bistro Ohto terasseineen.
– Juhannuksena valmistunut laajennusosa on osa Break Sokos Hotel Bomban isoa uudistusta, jonka tavoitteena on Bomban matkailualueen houkuttelevuuden lisääminen ja matkailijamäärien merkittävä kasvattaminen koko Pohjois-Karjalassa. Kasvavan matkailun hyödyt säteilevät kaikkialle alueen toimijoille, kertoo PKO:n matkailukaupan toimialajohtaja Satu Näsärö.
Bomba on Pohjois-Karjalan helmi Nurmeksessa, joka tunnetaan myös karjalaista vieraanvaraisuutta henkivästä henkilöstöstään. Matkailijoille sekä hotelli että luonto- ja elämysretkiä toteuttava Bomba Safaris – Karelian Adventures & Experiences tarjoaa elämyksiä ja kokemuksia kaikkina vuodenaikoina.
– Täällä on paljon nähtävää ja koettavaa ja usein vieraamme hajaantuvatkin eri paikkoihin, kukin mieltymyksensä mukaan. Usein viihtymään tullaan monipuolisen elämyskylpylämme vuoksi, mutta paikan päällä ollessa koetaankin myös paljon muuta, mitä vaikuttava luontomme parhaimmillaan tarjoaa, kertoo Break Sokos Hotel Bomban hotellinjohtaja Sanna Tenhunen.
Bomba Safariksen henkilökunta pitää huolta, että jokaisen asiakkaan elämysunelmat toteutuvat. Pohjoiskarjalaisiin järvi- ja vaaramaisemiin pääsee tutustumaan kanootti- ja kajakkiretkillä, vaivattomasti sähköfatbikella ja vauhdin hurmaa tarjoaa trendikkäillä ja innovatiivisilla Coopop-sähköajoneuvoilla huristelu. Talvikaudella moottorikelkkasafareita toteutetaan myös iltaisin lumoavan valkoisilla hangilla kuutamon valossa.
– Elämysoppaamme ovat paitsi itse seikkailijoita, myös innostuneita luontoexperttejä, jotka mahdollistavat asiakkaillemme uusia luontokokemuksia. Opastamme sekä neuvomme uuden äärellä ja varmistamme, että kaikki elämyskokemuksemme ovat turvallisia. Oli kyse sitten vesiseikkailusta Pielisen kimaltavilla aalloilla, luontoyhteyttä syventävästä patikointikokemuksesta tai vauhdin hurmasta, oppaamme elävät elämyksiä asiakkaiden kanssa, kiteyttää Bomba Safariksen kohdepäällikkö Minna Leväinen.
Finnisf Travel Galan voittajat julkistetaan 1.11.2024 Clarion Hotel Airportissa pidettävässä gaalassa.
Lisätietoja: Matkailukaupan toimialajohtaja Satu Näsärö, satu.nasaro@sok.fi , puh. 010 7622 036
03.10.2024 | Tästä ilmoitimme
02.10.2024 | Tästä ilmoitimme
27.09.2024 | Paikallisia uutisia