Break Sokos Hotel Koli vuoden hotellimiljööksi


10.12.2013

Asiakkaat äänestivät Kolin parhaaksi Divaani-lehden kilpailussa

Divaani-sisutuslehti on valinnut vuoden 2013 parhaat sisustamiseen ja asumiseen liittyvät tuotteet ja tekijät. Pohjois-Karjalassa Lieksassa sijaitseva Break Sokos Hotel Koli voitti Vuoden hotellimiljöö -sarjan. Muut samassa sarjassa kilpailevat hotellit olivat Scandic Paasi ja Hotelli Fabian Helsingistä sekä Hotelli Onni Porvoosta.

 

  • Olemme erittäin otettuja voitostamme, Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Juha Lindholm sanoo.
  • Oli upeaa päästä mukaan äänestykseen ainoana hotellina eteläisen Suomen ulkopuolelta. Vuoden hotellimiljöö -titteli on mahtava kiitos niille investoinneille ja kehittämiselle, mitä olemme Kolilla viime vuosina tehneet, Lindholm jatkaa.

 

Break Sokos Hotel Kolin kahvila-, ravintola-, kokous- ja vastaanottotilat uusittiin täysin marraskuussa 2012. Tilojen suunnittelusta vastasi Suunnittelutoimisto Fyra Oy. Break Sokos Hotel Kolin uudistukset jatkuivat myös keväällä 2013, jolloin hotelliin valmistui uniikki Koli Relax Spa -hemmottelukylpylä. Divaanin äänestyksessä hotellia esittelevä kuva oli otettu uudesta Pizzakahvila Kahpitsasta.

 

Koli on saanut kuluvana vuonna myös muita valtakunnallisia tunnustuksia. Alkuvuonna Koli valittiin vuoden retkikohteeksi, ja huhtikuussa vuoden hiihtokeskukseksi.

Kilpailun äänestys oli käynnissä koko lokakuun. Sarjojen voittajat ja muut vuoden parhaat esitellään 11.12. ilmestyvässä Divaanissa.

 

Lisätietoja

PKO, Juha Lindholm, toimialajohtaja matkailu- ja ravitsemiskauppa, puh. 0107 622 017

Lisätietoja Divaani-lehden kilpailusta

Jenny Brandt, päätoimittaja, puh. 050 532 5022