24.01.2024
Loppuun asti jännittävä Suomalaisen menestysresepti -kilpailun finaali huipentui kilpailun historian nuorimman finalistin, Erika Poussan, voittoon tiistai-iltana. Voitto löi toisenkin ennätyksen, sillä voittaja on ensimmäistä kertaa makea tuote. Pakasteesta löytyviä Bakerikan keksitaikinamakuja Salted Chocolate Chip ja Peanut Butter Chocolate Chip pääsee kokeilemaan heti keskiviikkona 24.1., kun tuotteita saa S-ryhmän ruokakaupoista kautta maan – myös PKO:n marketeista!
Kilpailun tuomarit ihastuivat Erikan keksin makuun jo alkukarsinnoissa. Voittotuotteen lippulaivamaku, suolattu suklaakeksi, onkin Erikan luottoresepti vuosien takaa. Paistovalmiin keksitaikinan avulla Erika toivoo kuluttajien pääsevän matalalla kynnyksellä leipomisen maailmaan.
– Tämä resepti on minulle niin rakas ja tuntuu uskomattomalta, että nyt saan tuoda sen ihan kaikkein saataville. Toivon, että keksitaikina antaa ihmisille sitä samaa nautintoa leipomiseen, mitä minä siitä saan, Erika iloitsee voittoaan.
Erika Poussa on leiponut lapsesta saakka ja perusti jo 17-vuotiaana leipomustensa vuoksi ensimmäisen yrityksen. Keksireseptin muokkaaminen elintarvikkeeksi oli kuitenkin haastavampi tehtävä kuin hän osasi odottaa. Myös tuomareita jännitti matkan varrella, miten Erika ehtii ja jaksaa, kun aikaa vievän tuotekehityksen rinnalla on catering- ja kahvilayritys Bakerika hoidettavana. Kyyneliltä Erika ei säästynyt ja jaksaminen oli hetkittäin hiuskarvan varassa.
– Lähdin kisaan alusta asti voittamaan ja se usko kantoi niidenkin hetkien yli, kun tuntui etten jaksa ja että oma visio tuotteesta oli kadoksissa, Erika kertoo.
Suomalainen menestysresepti -kilpailussa etsitään suomalaisia ruokainnovaatioita – aiemmilta kausilta menestykseen ovat nousseet Smokehouse-valmisruoat, Rostis, Fallero ja Boltsi. Kilpailussa finalisteilla on vain kuusi kuukautta aikaa hioa tuoteideoistaan maultaan, rakenteeltaan, pakkaukseltaan ja tarinaltaan valmis tuote S-ryhmän ruokakauppoihin lanseerattavaksi.
Erikan tuotteen vahvuus oli alusta asti maku ja se siivitti hänet semifinaalin kuluttajamaistatuksesta suoraan finaaliin.
– On ollut hienoa päästä seuraamaan Erikan tuotteen ja myös Erikan kehitysmatkaa. Tilanne on innostava myös kaupan näkökulmasta, onhan meillä nyt ensimmäistä kertaa käsissämme makea voittajatuote. Tuote on hieno uutuus, joka tarjoaa kuluttajille mahdollisuuden paistaa vaivattomasti laadukkaita keksejä kotiuunissa, tuomaristossakin vaikuttava S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho maalailee.
– Uskomme, että Erikan keksitaikinat viedään niin sanotusti käsistä, onhan Suomalaisen menestysresepti -kilpailun voittaja noussut joka kerta vuoden suosituimmaksi uutuustuotteeksi. Kannattaa maistaa myös muiden kilpailussa hienosti onnistuneiden finalistien tuotteet, jotka myös löytyvät huomisaamusta alkaen S-ryhmän kaupoista, Päällysaho lisää.
Finaalissa kisasivat Erikan lisäksi Martti Paatela täytetyillä kasvipohjaisilla leivillä, Roy Norro suomalaisesta kirjolohesta ja villikaloista tehdyillä Kalawursti-makkaroilla, Katariina Vesterinen vegaanisella ja kaurapohjaisella Twisted Oats -tuorepuurolla, Eetu Patronen Tofunkaltaisella eli härkäpavusta tehdyllä soijattomalla proteiinilähteellä sekä Siva Parlar turkkilaisen ja suomalaisen keittiön maut yhdistävällä Köftis-bulgurpiirakalla.
Kaikki finalistituotteet tulevat myyntiin S-ryhmän ruokakauppoihin ja S-kaupat-palveluun 24.1.2024.
Suomalainen menestysresepti saa jatkoa ja haku uudelle kaudelle on juuri käynnistynyt: Haku Suomalainen menestysresepti 2025 -kilpailuun on auki – S-ryhmä (s-ryhma.fi)
Kuva: Sami Heiskanen
03.10.2024 | Tästä ilmoitimme
27.09.2024 | Paikallisia uutisia
26.09.2024 | S-ryhmä | Vastuullisuus