ExtremeRun ja ToriFest värittävät Joensuun elokuuta


13.02.2019

ExtremeRunit ja ToriFest ovat uusi tapahtumakokonaisuus, joka täydentää Joensuun urheilu- ja viihdetarjontaa elokuun lopussa. ExtremeRunia suunnitellaan juostavaksi jokivarteen ja Sirkkalan puistoon.

Joensuussa järjestetään ensimmäistä kertaa sekä ExtremeRun (la 31.8.) että Lasten ExtremeRun (su 1.9.) ja ToriFest pe-la 30.-31.8.

-On hienoa, että saamme uusia tapahtumia uusitulle kauppatorille ja jokirantaan, sillä molemmat alueet ovat leimallisesti tärkeitä kaupungille. Seikkailu ja viihde toteutuu aivan kaupungin ytimessä. Tästä muodostuu hieno urheilun ja viihteen viikonloppu, toteaa Joensuun kaupungin tapahtumapäällikkö Markku Pyykkönen.

ExtremeRun on hyvän mielen juoksutapahtuma, jossa voi osallistua joko kilpa- tai hupisarjaan. ToriFest puolestaan on uusi aikuisille suunnattu biletapahtuma, joka täydentää urheiluviikonloppua ja toimii ExtremeRunin virallisena loppujuhlana. Joensuun torille tapahtuman ajaksi rakennettavassa teltassa esiintyy Suomen eturivin artisteja.

-Olemme suunnitelleet tapahtumia yhdessä ja uskon, että saamme onnistuneet ja toimivat juhlat toteutettua torille. Ennen vastaavaa kokonaisuutta ei Joensuussa ole toteutettu, jatkaa Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Mikko Hautasaari.

ExtremeRunit järjestää ExtremeRun Oy. Tapahtuman saamisesta Joensuuhun on vastannut Joensuun kaupunki. ToriFestin järjestää PKO. Tapahtumia on suunniteltu yhteistyössä näiden kolmen toimijan kesken.

ExtremeRun on hyvän mielen juoksutapahtuma, joka on liikuttanut ja viihdyttänyt kaiken kuntoisia suomalaisia jo vuodesta 2010. Tänä vuonna ExtremeRun järjestetään seitsemällä paikkakunnalla ympäri Suomen ja tapahtumiin osallistuu yhteensä noin 10 000 osallistujaa. Radoilla juoksijoita odottavat muun muassa yli kymmenen metriä korkeat ”Goljatin portaat”, ylitettävät autonromut, vaahto- ja vesiesteet ja läpi ryömittävät putket. Näyttäviä esteitä tärkeämpää on kuitenkin liikunnan ilo ja hyvä fiilis. ExtremeRun-tapahtumien tarkoituksena on saada kaikki liikkumaan ja pitämään hauskaa. ExtremeRuniin ja Lasten ExtremeRuniin on ilmoittautuminen avoinna osoitteessa osoitteessa www.extremerun.fi.

ToriFest on PKO:n järjestämä tapahtuma. Se on tehty täydentämään ExtremeRunien tarjontaa siten, että Joensuuhun saadaan täysin uusi tapahtumakokonaisuus. Torille rakennetaan 2 400 m2:n teltta, jossa esiintyvät perjantaina Evelina, Portion Boys ja Teflon Brothers. Lauantaina esiintyvät Petri Nygård, Neon 2 ja DJ Oku Luukkainen. Tapahtuman ikäraja on molempina päivinä K-18. ToriFestin liput tulevat myyntiin 15.2.2019. Liput ovat myynnissä internetissä Lippu.fi-palvelussa ja heidän toimipisteissään (kaikki Prismat ja R-kioskit) sekä PKO:n toimipaikoista Sokoksessa ja Bar Playssa. Lippujen hinnat ovat: pe S-Etukortilla 28€/norm. 33 €, ja lauantaina S-Etukortilla 28€/norm. 33€.

Lisätietoja: ExtremeRun Oy, Mika Hirvinen, p. 040 828 7974
Joensuun kaupunki, Markku Pyykkönen tapahtumapäällikkö p. 050 340 5826 
PKO, ryhmäpäällikkö Pasi Ripatti, p. 010 762 3441