08.09.2015
JOENSUUN TAITEILIJASEURALLE PYSYVÄ NÄYTTELY TAVARATALOON
Joensuun Taiteilijaseura pystyttää pysyvän myyntinäyttelyn Sokos-tavarataloon. Kyseessä on ensimmäinen kerta Suomessa kun taiteilijaseura on sopinut pysyvän näyttelyn pystyttämisestä keskustassa sijaitsevaan tavarataloon.
– Sokoksen ja Joensuun taiteilijaseuran näyteikkunagalleria on ilahduttava esimerkki tavasta, jolla taide tuodaan ihmisten arkeen. Kuvataiteilijoille tällainen suomalaisittain uraauurtava yhteistyö luo tärkeän myynti- ja esittäytymiskanavan, ja tekee taiteenystävälle ostamisesta helppoa, summaa hankkeen merkitystä Suomen Taiteilijaseuran toiminnanjohtaja Kirsi Korhonen.
– Joensuulaisten taiteilijoiden teokset halutaan tuoda mahdollisimman helposti lähestyttäviksi ja mahdollisimman monen ihmisen nähtäville, minkä vuoksi teokset on sijoitettu Sokoksen näyteikkunoihin, Joensuun taiteilijaseuran puheenjohtaja Heidi Vasara sanoo.
– Tämä on kaupungin näkyvin näyttelypaikka, joten taiteilijat saavat teoksilleen huomattavasti tavallista suuremman yleisön. Uskon näyttelyn tekevän taidetta arkipäiväisemmäksi ja helpommin lähestyttäväksi. Olen erittäin tyytyväinen, että Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) Sokos-tavaratalo lähti yhteistyöhön ennakkoluulottomasti mukaan, Vasara jatkaa.
Joensuulaisten taiteilijoiden teoksia oli Sokoksen näyteikkunoissa esillä ensimmäisen kerran toukokuussa. Kuukauden kestänyt näyttely oli osa taiteilijaseuran 70-vuotisjuhlavuotta.
– Saimme näyttelystä paljon myönteistä huomiota ja myimme yhden teoksen. Näiden hyvien kokemusten innoittamana ehdotimme PKO:lle, että tekisimme yhteistyöstä pysyvämpää, Vasara sanoo.
– Näyttelyn järjestäminen on mukanaoloa kulttuuritoimijoiden arvokkaassa työssä. Olen iloinen, jos voimme omalta osaltamme tehdä paikallisia taiteilijoita entistä tunnetummaksi, PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä sanoo.
Taiteilijaseura järjestää vuoden aikana yhteensä neljä eri näyttelyä. Teoksia voi myös ostaa itselleen. Jos kiinnostus herää, teosluettelon hintoineen ja yhteystietoineen saa Sokoksen infopisteestä. Joensuun taiteilijaseuran puheenjohtaja Heidi Vasara korostaa, että teosten tuotto menee lyhentämättömänä taiteilijoille ja taiteilijaseuralle.
Lisätietoja: Joensuun taiteilijaseura, puheenjohtaja Heidi Vasara p. 050 5703587
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO), vähittäiskaupan toimialajohtaja Henrik Härkönen, p. 010 762 2035
03.10.2024 | Tästä ilmoitimme
27.09.2024 | Paikallisia uutisia
26.09.2024 | S-ryhmä | Vastuullisuus