Joensuun torin uuden liikerakennuksen työt ovat aikataulussaan


05.01.2023

PKO:n hallitus päätti 21.6.2022, että PKO rakentaa Joensuun torille uuden liikerakennuksen. Kerrosalaltaan noin 1 000 neliön ja kaksikerroksisen rakennuksen rakennustyöt käynnistyivät 26. syyskuuta, ja ne ovat valmiit kesällä 2023. Hankkeen kustannusarvio on noin 5,6 miljoonaa euroa.

– Hankkeen suunnittelun aikana PKO on tehnyt kaksi kyselyä, joihin internetissä, Facebookissa sekä PKO:n myymälöissä olevilla Raati-näytöillä saatiin yli 20 000 vastausta. Näin suurta vastausmäärää on tuskin koskaan saatu mihinkään Joensuun seudun rakentamista koskevaan kyselyyn. Kaupunkilaisia on osallistettu poikkeuksellisen laajasti. Kyselyjen tulos oli selkeä: torille halutaan ympärivuotisesti aukioleva, nykyaikainen ja vetovoimainen liikerakennus, toimitusjohtaja Juha Kivelä sanoo.

Uuden liikerakennuksen pääurakoitsija on Joensuun HS-Kiinteistösaneeraus Oy.

– Kuten kaikissa rakennusprojekteissamme työllistämme aina mahdollisimman paljon paikallisia pohjoiskarjalaisia urakoitsijoita. Liikerakennuksen rakentaminen tuo 95,2 henkilötyövuoden verran töitä paikallisille ammattilaisille, Kivelä sanoo.

Torin uuden liikerakennuksen nimikilpailu on päättynyt

Kaikille avoimessa nimikilpailussa jokainen halukas pystyi ehdottamaan nimeä liikerakennukselle netissä osoitteessa pko.fi/nimikilpailu 31.12.2022 mennessä. Ehdotuksia saattoi myös postittaa osoitteeseen PKO, Nurmeksentie 2, 80100 Joensuu. Lisäksi nimiehdotuksia saattoi antaa myös PKO:n myymälöissä olevilla interaktiivisilla Raati-näytöillä. Vastauksia ja ehdotuksia uudesta nimestä tuli yhteensä 3536 kappaletta. Kiitokset kaikille nimeä ehdottaneille! Liikerakennuksen rakennuttajana PKO:n edustajat valitsevat nimiehdotusten joukosta 4–5 ehdotusta, joista yleisö pääsee äänestämään voittajan. Äänestys on avoinna tammi-helmikuun 2023 ajan. Nimikilpailun voittaja julkistetaan maaliskuussa 2023.

– Liikerakennuksesta halutaan tehdä maakunnan pääkaupungin keskustaa elävöittävä ja vetovoimainen kokonaisuus. Samoin torista tulee tehdä ympärivuotisesti elävä sen sijaan, että torielämä keskittyy vain kesäkuukausiin ja talvikaudella katsotaan vaneriluukuilla suljettuja ikkunoita. Tarkoituksena on rakentaa kaupunkilaisille ja matkailijoille yhteinen olohuone, jonne halutaan kokoontua. Kaupunkilaisten tarpeet lopulta määrittelevät sen mikä liiketoiminta hallissa menestyy, PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä sanoo.

– Meidän perustehtävä on tehdä Pohjois-Karjalasta entistä parempaa paikkaa elää. Sitä teemme tarjoamalla palveluja ja etuja omistajillemme sekä edistämällä maakunnan elinvoimaisuutta. Tästä näkökulmasta maakunnan keskuskaupungin ja sen torialueen elävöittäminen on työtä Joensuun ja maakunnan elinvoiman eteen. Mitä vireämpi ja vetovoimaisempi Joensuu on sitä parempi täällä on ihmisten elää. Keskustan vetovoiman lisääminen palvelee kaikkia torin ympäristön toimijoita, kun torin ympäristöön tulee lisää asiakkaita. Liikerakennusinvestoinnin tulee olla kannattava, mutta pikavoittoja tai pörssiyritysmäisen suuria katteita emme hae, Kivelä sanoo.

Uuteen liikerakennukseen on ollut kaikille valmiille liikeideoille, yrityksille ja yrittäjille avoin kumppanihaku käynnissä maaliskuusta lähtien. Uuteen liikerakennukseen tulevien toimijoiden nimiä julkistetaan yhteisesti sovitusti myöhemmin.

Lisätietoja: PKO, toimitusjohtaja Juha Kivelä, p. 010 762 2026