Kahvila Sumppi sulkeutuu homeongelman takia


30.07.2020

Kahvila Sumppi sulkeutuu homeongelman takia

Jukolan PKO:hon sulautumisen myötä Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) on teettänyt erittäin tarkat ja perusteelliset selvitykset Ylä-Karjalan yksiköiden kunnosta. Kuntoselvitysten mukaan Valtimolla sijaitsevassa kahvila Sumpissa on homeongelma. Koronan tuomien poikkeusolojen myötä kahvila on ollut suljettuna maaliskuusta lähtien.

Kuntoselvitysten mukaan kahvilan rakenteissa on runsaasti hometta. PKO:n vähittäiskaupan toimialajohtaja Henrik Härkönen sanoo, että useiden eri toimijoiden kanssa on pitkäjänteisesti selvitetty vaihtoehtoja vahinkojen korjaamiseksi. Rakennusalan asiantuntijoiden kanta on selvä: kiinteistöä ei voida korjata sellaiseen kuntoon, että tiloissa olisi jatkossa turvallista työskennellä ja asioida.

− Asiakkaiden ja henkilökunnan terveys ovat meille kaikkein tärkein asia, joten kahvila suljetaan pysyvästi. Tämä on valtimolaisten omistajiemme kannalta äärimmäisen ikävä asia, eikä tätä päätöstä tehtäisi ellei olisi aivan pakko. Vastaavankaltaisen uuden kahvilarakennuksen rakentaminen olisi sen verran iso investointi, että alueen väestökehitys ja nykyinen kysyntä huomioiden se ei ole liiketaloudellisesti millään tavoin järkevää tai perusteltua. Kahvilan ympärivuotinen asiakasmäärä on valitettavan pieni. Ainoastaan osan ajan kesälomakaudesta palveluille on hieman enemmän kysyntää. Esimerkiksi keittolounaita on myyty keskimäärin vain 10-20 päivässä. ABC Valtimon mittarikenttä on uudistettu 2016, joten polttonesteen jakelu jatkuu täysin samalla tavoin kuin tälläkin hetkellä, Härkönen sanoo.

Kahvila Sumpin liiketoiminnan kohtalosta on keskusteltu jo Jukolan Osuuskaupan aikaan. PKO:n päätös Sumpin sulkemisesta perustuu sekä liiketaloudellisiin että osuustoiminnan periaatteisiin nojaaviin perusteisiin.

− Kyse on pohjoiskarjalaisten omistajiemme tasa-arvoisesta kohtelusta: vastaavilla asiakasmäärillä ja investointikuluilla emme rakentaisi uutta kahvilaa millekään toisellekaan paikkakunnalle. Meille riittää huomattavasti pienempi liiketoiminnan tulos kuin muille yrityksille, mutta lähtökohtaisesti tappiollista liiketoimintaa ei kukaan toimija voi tehdä. Valtimolla on aloittanut yksityisen yrittäjän ravintola, joka tarjoaa myös kahvilapalveluja. Toivon tämän palvelun täyttävän alueen kahvilapalvelujen kysynnän, Härkönen sanoo.

Sumpin ollessa koronan tuomien poikkeusolojen myötä suljettuna PKO:lle on tullut paljon kyselyjä kahvilan jatkosta. Härkönen on harmissaan siitä, että kahvila Sumppi on pakko sulkea pysyvästi.

− Ymmärrän Sumpin palveluja käyttäneiden henkilöiden harmin toiminnan loppumisesta.
Asiantuntijoiden mukaan homeisen rakennuksen korjaaminen ei ole mahdollista ja ympärivuotiset asiakasmäärät eivät riitä uuden yksikön investoimiseen, joten sulkeminen on valitettavasti ainoa vaihtoehto. Yksittäisissä sosiaalisen median ja mielipidekirjoituksissa esitettyjen kommenttien mukaan Sumpin kahvilapalveluille on kova kysyntä, mutta myynnin määrä ja liiketoimintaluvut eivät ole mielipidekysymyksiä vaan ne osoittavat kehityksen olevan täysin päinvastainen. Liiketoimintalukujen mukaan kahvila tekee tappiota ja sen myynti on laskeva, Härkönen sanoo.

Kahvila Sumppi on työllistänyt 4 henkilöä. Kaikille henkilöille on tarjottu korvaavia töitä ja he työllistyvät PKO:n muihin yksiköihin.

− Ylä-Karjalaan olemme yhteensä investoineet noin 8,5 miljoonaa euroa kun olemme kehittäneet Nurmeksessa kylpylähotelli Break Sokos Hotel Bombaa sekä S-market Kauppatoria ja syksyllä alkavat S-market Porokylän uudistustyöt. Valtimolla Kahvila Sumpin rakennuksen heikko kunto oli meille yllätys. Jos rakennus olisi ollut käyttökelpoinen, liiketoimintaa olisi voinut jatkaa, mutta mitkään luvut eivät mahdollista uuden kahvilarakennuksen investoimista, Härkönen muistuttaa.

Lisätietoja: PKO, vähittäiskaupan toimialajohtaja Henrik Härkönen, p. 050 359 0338