14.02.2013
Satoja suomalaisia kuntoilublogeja, miljoonia Youtube-videoita, lukuisia suomalaisia ja ulkomaisia ohjesivustoja… Kuntoilu on muiden elämänalueiden tavoin mennyt verkkoon.
Kuntoilu on iso bisnes, mutta myös kakun jakajia on paljon. Nykyisin apajilla ovat myös kuntoilu- tai terveysaiheiset nettisivustot ja -sovellukset. Ne joko valistavat, neuvovat tai ohjaavat kuntoilijaa kädestä pitäen. Lisäksi tarjolla on runsaasti liikuntakokemuksia blogien, videoiden ja keskustelujen muodossa.
Oman liikkumisen seuraamista auttavat nettisivustot, joille voi kirjata liikuntasuorituksiaan eri tavoin. Liikkuja voi myös usein valita, jakaako tiedon tekemisistään sosiaaliseen mediaan.
Vielä monipuolisempia ovat verkkopalvelut, jotka toimivat sähköisen personal trainerin tavoin. Kuntoilijalle laaditaan kalenteroitu liikuntaohjelma ohjeineen ja sen toteutumista seurataan.
Jos taas pääasia ovat käytännön suoritusohjeet, on tarjolla esimerkiksi jumppavideosivustoja, joiden mallin mukaan rehkitään omassa olohuoneessa.
Kaupallisten tarkoitusperien ohella internet tarjoaa rajattoman areenan itsensä esittelyyn. Niinpä jo kokeneet liikuntakonkarit tarjoavat verkossa monenlaisia opastusvideoita. Niistä saa varmasti hyviä vinkkejä, mutta yhtä paljon ne todennäköisesti hivelevät opastajan itsetuntoa.
Toki verkko pullistelee myös tavallisten peruskuntoilijoiden kokemuksia. Esimerkiksi kuntoilu-hakusanalla löytyy ainakin 700 suomalaista blogia, joissa eri-ikäiset ja -kokoiset liikunnan harrastajat kertovat kuntoilustaan ja muista elintavoistaan.
Liikutaan nettiavusteisesti tai ei, kuntoilussakin on selviä trendejä, jopa nopeasti ohi meneviä muoti-ilmiöitä. Nykyaikana luotettavia kiinnostuksen kohteiden mittareita ovat Google-haut, joista löytyy kehityskäyrä vuodesta 2004 tähän päivään.
Käyrät osoittavat lahjomattomasti, että ”kahvakuula” elää kukoistuskauttaan, kun taas ”kuntonyrkkeily” on hiipunut vuosi vuodelta. ”Zumba” taas sinnittelee vieläkin korkealla, vaikka huippu on jo takanapäin.
03.10.2024 | Tästä ilmoitimme
02.10.2024 | Tästä ilmoitimme
27.09.2024 | Paikallisia uutisia