Koko perheen kevätrieha päättää Kolin laskettelukauden


18.04.2023

Laskettelukausi päättyy Kolilla tulevana viikonloppuna. Lauantaina 22.4. järjestetään Koli´s tail banked slalom -tapahtuma. Vuosi sitten ensimmäisen kerran järjestetty vastaava koko perheen urheilullinen kevätrieha oli menestys, joten nyt se saa jatkoa. Myös sunnuntaina rinteet ovat auki.

Banked slalom on Yhdysvalloista lähtöisin oleva talviurheilulaji, jossa yhdistyvät näyttävällä tavalla lumilautailu ja surffauksesta tuttu kurvailu.

– Banked slalomissa lasketaan kallistetuista kurveista muodostuvalla radalla, ja aika ratkaisee. Lumesta rakennettujen vallien ansiosta kurvailu muistuttaa surffausta. Loppuviikosta Kolilla ahertaa 15 hengen ansioitunut talkoolaisryhmä kilpailurataa tekemässä, rinnepäällikkö Janne Jetsonen kertoo.

 

Rinnettä alas pulkalla, kelkalla ja kajakilla

Kolilla Banked slalom -rataa tullaan alas pääasiassa laudoilla ja suksilla, mutta nähtiinpä viime vuonna muitakin välineitä, kuten pulkkia ja kelkkoja, ja jopa yksi kajakki.

– Tapahtuma on kaikille avoin, ja laskettelun riemua voi tulla kokemaan kaikki junnuista senioreihin. Jokaiselle löytyy sopiva sarja, Jetsonen toteaa.

Luvassa on rentoa kisameininkiä, ja vaikka kyseessä on kilpailu, siihen ei tarvitse suhtautua ryppyotsaisesti. Myös parhaat tyylit palkitaan ”muiden liukuvien välineiden” -sarjassa.

Keväisen lasketteluviikonlopun huipentavat After banked ja burgeribuffa sekä Kolin Kötäkät eli äreät kinkerit Rinnetuvalla.

Koli’s Tail -päivänä 22.4. rinteet avoinna kaikille koko päivän klo 9–20.

Sunnuntaina 23.4. päättyvä rinnekausi on sujunut Kolilla Jetsosen mukaan sangen hyvin: kävijöitä on ollut runsaasti.

Median edustajat ovat tervetulleita seuramaan Kolin banked slalom -tapahtumaa. Päivän tarkempi aikataulu ja lisätietoja tapahtumasta löytyy osoitteesta koliski.fi/laskettele

 

Lisätietoja: Rinnepäällikkö Janne Jetsonen, p. 050 057 2093, janne.jetsonen@sok.fi