Kylän Elvikset täyttää Romeon musiikilla


15.04.2014

Kylän Elvikset täyttää Romeon musiikilla

 

Kesällä 2014 Jokiravintola Romeon lavalle nousee joka viikonloppu pohjoiskarjalaisia esiintyjiä. Bändikattaus on tehty yhteistyössä Kylän Elvikset ry:n kanssa. Kylän Elvikset ry on vuonna 2010 perustettu joensuulainen yhdistys, jonka toiminta-ajatuksena on kehittää ja ylläpitää Pohjois-Karjalan musiikkielämää järjestämällä esiintymismahdollisuuksia paikallisille artisteille.

– Elviksien tarkoitus ei ole haastaa muita paikallisia toimijoita vaan laajentaa ja tukea toimikenttää myös ruohonjuuritasolla ja edistää vielä tuntemattomien artistien mahdollisuuksia edetä urallaan, kertoo Kylän Elvikset ry:n puheenjohtaja Lari Kovanen.

 

Kylän Elvikset ry ja Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) ovat tehneet aiemminkin yhteistyötä: esimerkiksi Amarillossa on vuosien ajan järjestetty onnistuneita bänditapahtumia paikallisin voimin.

– Romeon livekattaus on juuri sitä mitä haluamme asiakkaille tarjota: monipuolista musiikkia aikuiseen makuun, erikokoisia kokoonpanoja trubaduureista suurempiin bändeihin, covereita ja omaa tuotantoa sekä kokeneita kehäkettuja ja nuoria tulevaisuuden tähtiä, toteaa PKOn ryhmäpäällikkö Aleksi Vuorinne.

 

100-vuotias Jokiravintola Romeo 1914 avataan kiirastorstaina 17. huhtikuuta klo 15. Esiintyjiä on viikonloppuisin toukokuun loppupuolelta elokuun loppuun saakka. Alkava kesäkausi on Romeon toinen Joensuun matkustajasatamassa Pielisjoen rannalla. S/S Louhi rakennettiin ja laskettiin vesille Varkaudessa Lehtoniemen telakalla vuonna 1914. Enso-Gutzeit osti laivan vuonna 1935 ja vaihtoi sen nimeksi S/S Romeo. Seuraavat 35 vuotta Romeota käytettiin puukuljetuksiin. Vuonna 1971 alus siirtyi Helsinkiin asuntolaivaksi ja siitä poistettiin höyrykone. Vuonna 1979 Romeolle asennettiin dieselmoottori ja se toimi huvialuksena yli 30 vuoden ajan. Pohjois-Karjalan Osuuskauppa osti laivan vuonna 2013, jolloin alus muutettiin ravintolalaivaksi ja hinattiin nykyiselle paikalleen Joensuun matkustajasataman jokirantaan. Juomien lisäksi Romeolta saa edellisen kesän tapaan myös ruokaa. Tulevan kesän uutuutena ovat jättitoastit, joiden kaupungin taatusti kookkain leipä tulee paikallisesta Heinosen Leipomosta. Toastien lisäksi tarjolla on mm. salaatteja ja tapaksia. Romeon ravintolapäälliköksi on nimitetty Henna Vesala ja vuoropäälliköksi Eerik Salmela.

ROMEO LIVE 2014

 

PE 23.05. Marko & Heli Sillanpää

LA 24.05. Slow Down Trio feat. Paula

PE 30.05. Jussi Laakkonen

LA 31.05. Arto Turunen

PE 06.06. SoulBrothers

LA 07.06. SoulBrothers

PE 13.06. Pakokeino

LA 14.06. Julkinen Solarium – Ismo Alanko tribuutti

PE 20.06. Kolmen Kimppa

LA 21.06. Kolmen Kimppa

PE 27.06. Duo Tiekarhut Trio
LA 27.06. Duo Tiekarhut Trio

 

 

Heinäkuu

PE 04.07. Kukko Boys

LA 05.07. Kidney Stones

PE 11.07. Kolminaisuus

LA 12.07. Echo & Cane

PE 18.07. Miss D

LA 19.07. Miss D

PE 25.07. Marko & Heli Sillanpää

LA 26.07. Klasu The Rocker

 

 

 

 

Elokuu

PE 01.08. Rautavarasto – Manserock viikonloppu

LA 02.08. Peput Plays Eput – Manserock viikonloppu

PE 08.08. Arto Turunen

LA 09.08. Lume

PE 15.08. Even Steven

LA 16.08. HeleKatz

PE 22.08. Root Remedy

LA 23.08. Jussi Laakkonen

PE 29.08. Routaraja

 

Lisätietoja: PKO, ryhmäpäällikkö Aleksi Vuorinne, Jokiravintola Romeo 1914, Puh. 050 44 99 404, www.romeo1914.fi
Kylän Elvikset ry, Lari Kovanen, Puh. 050 55 79 680