MobilePay käytössä jo kolmessa PKO:n toimipaikassa


29.11.2018

MobilePay käytössä jo kolmessa PKO:n toimipaikassa.

Mobiilimaksuratkaisu MobilePay on tällä hetkellä käytössä kolmessa Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) toimipaikassa. Toimipaikat ovat Sale Kanervala, S-market Rantakatu ja Prisma. Mobiilimaksuratkaisu MobilePayn käyttöönotto on aloitettu myös muualla Suomessa S-ryhmän päivittäistavarakaupoissa. Mobiilimaksaminen onnistuu jo noin 60 kaupassa ja kaikki S-ryhmän päivittäistavarakaupan 1 000 toimipaikkaa saadaan mukaan maaliskuuhun 2019 mennessä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa mobiilimaksaminen onnistuu maksupäätteissä Bluetooth Low Energy (BLE) -tekniikalla.

Innokkaimmat mobiilimaksamisen edelläkävijät ovatkin jo huomanneet, että MobilePay-sovellukseen voi jo lisätä Bonuksen tunnistautumalla S-ryhmän asiakasomistajaksi. Syksyn aikana S-ryhmän toimipaikoissa on aloitettu MobilePay-käyttöönotto, jossa edetään kauppa ja kassa kerrallaan. Ajantasaisen toimipaikkatiedon voi tarkistaa
S-kanavalla osoitteessa www.s-kanava.fi/mobilepay

– Kiinnostus mobiilimaksamiseen on kasvussa ja on hienoa, että voimme mahdollistaa uuden modernin maksutavan omistajillemme. Sovellus toimii kaikilla älypuhelimilla ja kaikkien pankkien korteilla. Mobiilisti toimii nyt myös S-ryhmän Bonus, sanoo PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä. Katso videolta kuinka aktivoit Bonuksen.

Bonusta saadakseen asiakkaan täytyy kerran tunnistautua S-ryhmän asiakasomistajaksi MobilePay-sovelluksessa. Tämän jälkeen sovellus muistaa tiedon asiakasomistajuudesta ja ostoksista kertyy Bonus riippumatta valitusta maksukortista. Tunnistautumisen jälkeen MobilePay-sovellus muistaa myös muut asiakasomistajan valitsemat palvelut, kuten sähköisen kuitin. S-ryhmän maksutapaetua kertyy, jos asiakasomistaja on tunnistautumisen lisäksi valinnut maksukortiksi S-Etukortti Visan. Katso videoilta kuinka lisäät tai vaihdat maksukortin.

– Etsimme jatkuvasti uusia tapoja entisestään helpottaa ihmisten arkea. MobilePay sujuvoittaa asiointia kassoilla, kun maksuun riittää yksi pyyhkäisy, eikä S-Etukorttia tarvitse kaivaa erikseen esiin saadakseen Bonusta. Maksupäätteitämme päivitetään tukemaan BLE-tekniikkaa ja yhdessä MobilePayn kanssa tuomme nyt tämän ratkaisun ensimmäisinä Suomeen, kertoo CFO Jari Annala SOK:lta.
Asiointi nopeutuu, kun asiakas voi maksupäätteen ohi kävellessään avata MobilePay-sovelluksen, osoittaa puhelinta maksupäätettä kohti ja siirtyä pakkaamaan ostoksiaan. Kun kaikki ostokset on luettu, ei kassalle tarvitse palata vaan maksa-pyyhkäisy oman puhelimen näytöllä riittää.

MobilePayn käyttäjämäärä on tänä vuonna lähes tuplaantunut vuoden alun määrään verrattuna. S-ryhmän verkosto tuo mobiilimaksamisen ihmisten arkeen: perheen päivittäisiin ostoksiin. Vuosi 2019 tulee olemaan mobiilimaksamisen lopullinen läpimurto Suomessa, iloitsee MobilePay Finlandin toimitusjohtaja Anniina Heinonen.
MobilePay-sovellus keskustelee esimerkiksi sähköisten kuittien osalta sujuvasti S-mobiilin kanssa, joka uusiutuu alkuvuodesta 2019. S-mobiilin uudistuessa S-Pankki luopuu samalla Siirto-palvelusta. MobilePayn ollessa S-ryhmän valinta, myös S-Pankki keskittää mobiilimaksamisensa MobilePayhin. 

Näin maksat MobilePaylla:

1. Lataa MobilePay puhelimeesi omasta sovelluskaupastasi.
2. Rekisteröi sovellus ja liitä siihen valitsemasi maksukortit.
Käyttämällä maksukorttina S-Etukortti Visaa (debit tai credit) ja aktivoimalla Bonuksen varmistat myös maksutapaedun.
3. Aktivoi Bonus Kortit/Jäsenkortit-välilehdellä.
HUOM. Bonus on aktivoitava erikseen, vaikka olisit ladannut maksukortiksi S-Etukortin.
4. Tarkista, missä voit jo maksaa MobilePaylla.
Sivustolle www.s-kanava.fi/mobilepay päivittyy jatkuvasti ajantasainen tieto toimipaikoista.