Omistajat päättivät myymälöiden aukioloajoista


30.12.2015

Omistajat päättivät myymälöiden aukioloajoista

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) laajentaa osan vähittäiskaupan yksiköidensä aukioloaikoja omistajiensa toiveiden mukaisesti. Saatujen noin 3 000 omistajapalautteen pohjalta PKO on reagoinut tulevan lainmuutoksen avaamaan mahdollisuuteen ja laajentaa osan myymälöidensä aukioloaikoja 1.2.2016 lähtien.

– Haluamme kehittää palveluitamme omistajiamme kuunnellen. Vain omistajilta kysymällä saamme tietää, mihin aikoihin he haluavat jatkossa myymälöissä asioida. Seuraamme yksikkökohtaisesti sitä miten uudet aukioloajat otetaan vastaan ja tarvittaessa tarkistamme aukioloaikoja uudestaan, sanoo vähittäiskaupan toimialajohtaja Henrik Härkönen.

PKO kysyi 10.-22.12. omistajiltaan, mihin aikaan nämä haluaisivat myymälöiden olevan auki. Kysely oli avoinna kaikissa PKO:n vähittäiskaupan yksiköissä eli Prismassa, 5 Sale-myymälässä ja 27 S-marketissa. Lisäksi mielipiteen pystyi kertomaan facebookin kautta.

– Olemme myönteisesti yllättyneitä suuresta palautemäärästä. Eniten toiveita aukioloaikojen pidentämiseen tuli Joensuun seudulta. Muualla maakunnassa aukioloihin oltiin pääsääntöisesti tyytyväisiä ja esitettiin toiveita lähinnä kesän aukioloaikojen laajentamisesta, Härkönen sanoo.

Aukioloaikojen muutokset tehdään omistajien toiveiden ja ostokäyttäytymisen perusteella paikkakunta- ja toimipaikkakohtaisesti. Muutokset tulevat voimaan 1.2.2016 lähtien.
Prisma palvelee jatkossa joka päivä klo 21 saakka (ma-la klo 9-21, su 10-21). Eniten aukioloajat laajenevat Joensuun seudulla S-market Niinivaaralla, Rantakylässä, Karsikossa, Kauppakadulla ja Siilaisella. Yksiköt ovat 1.2. lähtien avoinna ma-pe 7-22, la 7-21 ja su 11-21. Sale Kanervala ja S-market Papinkatu palvelevat myös jatkossa ma-su klo 7-23. Vähittäiskaupan yksiköiden aukioloajat ovat internetissä osoitteessa www.pko.fi

Valta on omistajilla

Aukioloaikamuutosten myötä henkilötyötuntien määrä lisääntyy hieman. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että PKO:n oma väki saa halutessaan enemmän työtunteja, ja tarvittaessa uusiakin tekijöitä etsitään.

– Iltavuorot pyritään jakamaan mahdollisimman pitkälti henkilökunnan toiveet ja henkilökohtaiset tilanteet huomioon ottaen. Ilta- ja viikonlopputyöstä maksetaan myös lisiä, siksi ne ovat usein haluttuja vuoroja, Härkönen sanoo.

Lisätietoja: PKO, vähittäiskaupan toimialajohtaja Henrik Härkönen, p. 010 762 2035.