Pankinvaihtoko vaikeaa?


27.01.2016

Se voi siltä tällä hetkellä tuntua, mutta ei kauan. Pankinvaihto toisesta pankista S-Pankkiin onnistuu pian asioimalla vain verkossa, lupaa kehityspäällikkö Anna Kurtelius S-Pankista.

S-Pankissa tehtiin viime vuonna pankinvaihtoon liittyvä esiselvitys, jossa paljastui, että jopa yli puolet suomalaisista pitää pankinvaihtamista joko melko tai erittäin vaikeana. Pankinvaihtoon ei ryhdytä helposti edes silloin, kun tyytyväisyys senhetkisen pankin palveluihin olisi vain kohtalaisella tasolla.

Esiselvitys kirvoitti S-Pankin projektiryhmässä keskustelun siitä, mitä helppous pankkimaailmassa oikein tarkoittaa ja miten tuottaa sitä asiakkaalle.

– Nykyprosessi on pahimmillaan jähmeä, pitkä, läpinäkymätön ja vaatii asiakkaalta perehtymistä. Asiakkaalle muodostuu helposti käsitys, että pankin vaihtaminen on vaikeaa, eivätkä hyödyt ole suhteessa vaivannäköön. Jos homma sujuu jotenkuten nykyisessäkin pankissa, on ihan ymmärrettävää, että harva haluaa käyttää vapaa-aikaansa esimerkiksi hankalilta tuntuvien palveluhinnastojen vertailuun, Anna Kurtelius toteaa.

S-Pankki on tutkimusten mukaan kuitenkin haluttu kumppani: 42 prosenttia pankinvaihtajista olisi valmis siirtämään asiakkuutensa S-Pankkiin.

– Halukkuus ei kuitenkaan aina riitä, jos toteuttaminen on asiakkaalle vaivalloista.

S-pankkimaista helppoutta

Digitaalisella pankinvaihdolla tarkoitetaan palvelua, jolla asiakas voi siirtää ykköspankkiasiakkuutensa asioimalla ainoastaan verkossa. 

– Digitaalinen pankinvaihto -palvelu poikkeaa aika paljon siitä, miten pankinvaihto on perinteisesti tapahtunut. Pankinvaihtamista katsotaan nyt enemmän siltä näkökulmalta, mitä se asiakkaan elämässä tarkoittaa kuin siltä, mitä se pankkien näkökulmasta tarkoittaa, Anna Kurtelius valottaa.

Yksi digitaalisen pankinvaihdon keskeisimpiä toiminnallisuuksia on palkansiirto, jonka senkin voi tulevaisuudessa tehdä verkossa.

– Ja vieläpä s-pankkimaiseen tapaan helposti: kaikki mitä tarvitsee palkkaa siirtäessään tietää, on työnantajan nimi ja paikkakunta, Anna Kurtelius selvittää.

Ketterää kehittämistä

Digitaalisen pankinvaihtopalvelun ensimmäinen vaihe otetaan käyttöön rajatulle kohderyhmälle maaliskuun alussa. Tämän vuoden aikana toteutunee toinenkin vaihe, silloin laajennetaan kohderyhmää ja palvelu saadaan mahdollisesti myös S-mobiiliin.

Palvelun työstövaiheissa on hyödynnetty niin sanottuja ketteriä kehitysmalleja.

– Keskeisenä periaatteena on, että palvelua testataan jatkuvasti asiakkailla ja kehitetään saadun palautteen sekä palveluun kytketyn analytiikan ohjaamana. Analytiikan avulla taas seuraamme asiakasvirtojen kulkua palvelussa ja pyrimme tunnistamaan yleisimpiä polkuja sekä pahimpia tulppia palvelun käytettävyydessä.  Vasta sen jälkeen päätämme, mihin suuntaan kehitystä tulisi viedä. Lisäksi kehitysvaiheiden sisältöön vaikuttaa pankkialan sääntelyyn liittyvät muutokset, Anna Kurtelius muistuttaa.

Lue lisää S-Pankista.