PKO Hautauspalvelu ja S-kukka Prismaan


02.01.2020

PKO:n Hautauspalvelu ja S-kukka ovat avanneet ovensa uusissa tiloissa kauppakeskus Prismassa. Hautauspalvelulle ja S-kukalle on rakennettu uudet tilat S-parturi-kampaamon tilojen viereen.

– Kun hautauspalvelu ja kukkakauppa muuttavat Prismaan, olemme siellä, missä isot asiakasvirratkin liikkuvat. Asiakkaille tämä merkitsee asioinnin helpottumista, kun useita asioita voi hoitaa samalla kertaa. Uusien tilojen myötä aukioloaikamme laajenevat eli jatkossa kukka- ja hautauspalvelumme ovat myös sunnuntaisin asiakkaidemme käytössä, palveluliiketoiminnan toimialajohtaja Tiina Tolvanen toteaa.

Uudet toimitilat on suunniteltu niin, että olivatpa kyseessä elämän suurimmat surut tai isoimmat ilot, asioinnille löytyvät myös rauhaisat ja yksityisyyden turvaavat tilat. Niihin pääsee jatkossa sekä Prisman kauppakäytävältä että suoraan omasta erillisestä ulko-ovesta. Parkkipaikat löytyvät oman sisäänkäynnin edestä, joten talvellakaan ei kukkia tarvitse kuljettaa pitkiä matkoja pakkasessa. PKO:n Hautauspalvelulla ja S-kukalla sekä Kauppakeskus Prisman muilla palveluilla on aiempaa paremmat yhteistyömahdollisuudet.

– Hääpäiväänsä valmistautuva morsian saa Prisman S-parturi-kampaamosta ja
S-kauneudesta kampauksen ja meikin ja morsiuskimpun S-kukasta, Tolvanen sanoo.

– Olemme ottaneet aidosti vastaan haasteen olla entistäkin ekologisempi kukkakauppa. Valtaosa yksikön kalusteista on muista PKO:n yksiköistä kierrätettyjä kalusteita, Tolvanen toteaa.

5 henkilöä työllistävät S-kukka ja PKO:n Hautauspalvelu ovat aloittaneet toimintansa vuonna 2011. Vuoden 2019 loppuun asti tilat olivat Siihtalassa ABC Siihtalaa vastapäätä. S-kukasta löytyvät leikko- ja ruukkukukat, kukka-asetelmat, kukkakimput sekä kukkalaitteet kaikkiin elämäntilanteisiin. PKO:n Hautauspalvelu on täyden palvelun hautaustoimisto hoitaen tarvittaessa kaikki hautajaisiin liittyvät järjestelyt: arkut, uurnat, paikan varaukset, vainajan vaatteet, vainajan kuljetukset, kukkalaitteet, muistotilaisuuden järjestelyt, pitopalvelun, kuolinilmoituksen ja hautakiviasiat.

S-kukka ja PKO:n Hautauspalvelu palvelevat:
ma–pe klo 8–19.
la 8–17
su 12–17.


Lisätietoja: PKO, palveluliiketoimintojen toimialajohtaja Tiina Tolvanen, p. 010 762 2042, tiina.tolvanen@sok.fi