30.01.2019
PKO ja Jukola suunnittelevat yhdistymistä yhdeksi yhtenäiseksi maakunnalliseksi osuuskaupaksi
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) ja Jukolan Osuuskauppa ovat keskustelleet mahdollisuudesta yhdistyä yhdeksi yhtenäiseksi maakunnalliseksi osuuskaupaksi.
– Mahdollisessa yhdistymisessä on kyse kahden itsenäisen osuuskaupan päätöksestä. Taloudellista pakkoa sulautumiseen ei ole, joten nyt on hyvä aika selvittää asiaa, Jukolan Osuuskaupan toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Raija Rantanen sanoo.
– Jos sulautuminen toteutuu, kaikki yhdistymisestä syntyvä hyöty kanavoidaan maakuntaan osuuskaupan omistajille. Yksi yhtenäinen pohjoiskarjalainen osuuskauppa pystyy entistä paremmin edullistamaan ostoskoria, kehittämään asiakasomistajien palvelutarjontaa ja omistajien palkitsemista sekä maakunnan elinvoimaisuutta, PKO:n hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Juha Kivelä sanoo.
– Yhdistymisellä olisi monia etuja. Isompana osuuskuntana meillä olisi paremmat mahdollisuudet innovointiin, uusinvestointeihin ja toiminnan kehittämiseen. Entistä yhtenäisempänä toimijana meidän visiomme olisi tehdä Pielisen altaasta eli Kolista, Ruunaan alueesta ja Bombasta Suomen toiseksi suosituin ulkomaalaisten matkailijoiden kohde. Matkailun kasvu tuo elinvoimaa pohjoiskarjalaisille yrittäjille, Kivelä sanoo.
Henkilöstölle uusi osuuskunta tarjoaa entistä enemmän kouluttautumis-, urakierto- ja työmahdollisuuksia. Sulautumisessa Jukolan työntekijät siirtyisivät ns. vanhoina työntekijöinä uudelle työnantajalle. Sulautumisessa on kyse myös pitkäjänteisestä kehittämisestä. Vuoteen 2040 mennessä Jukolan alueen (Juuka, Nurmes, Rautavaara, Valtimo) väestön ennustetaan vähenevän –16%. PKO:n alueella väestöennuste vuoteen 2040 on -1%.
– Me haluamme kehittää Pohjois-Karjalaa entistä paremmaksi paikaksi elää ja osaltamme taistella kaikin voimin väestöennusteita vastaan. Osuustoiminnallisena yrityksenä haluamme taata palvelutarjonnan säilymisen ja kehittämisen kaikilla alueilla, Kivelä sanoo.
Kun Jukola myi kylpylähotelli Bomban PKO:lle vuoden 2016 alussa, se avasi julkisen keskustelun yhdistymisestä. Syksyllä 2018 keskusteluita yhdistymisestä on viety pidemmälle ja tammikuussa PKO:n ja Jukolan hallitukset päättivät sulautumissuunnitelman tekemisestä.
Mahdollisesta yhdistymisestä päättävät PKO:n ja Jukolan hallinnon edustajat. Jos asiat etenevät, Jukolan osuuskunnan kevätkokous päättää sulautumisesta, jonka jälkeen PKO:n hallinto kokoontuu tekemään päätöksiä. Osuuskuntalain mukaan sulautuminen on toteutettava kuuden kuukauden kuluessa sulautumispäätöksestä.
PKO:lla on tällä hetkellä 88 500 omistajaa ja Jukolalla 7 700. Valmistuneet tilinpäätökset ovat vuodelta 2017, jolloin PKO:lla oli töissä keskimäärin 1 211 henkilöä ja Jukolalla 150. PKO on Pohjois-Karjalan suurin yksityinen työnantaja. Vuonna 2017 PKO:n myynti oli 403,2 miljoonaa euroa ja Jukolan myynti oli 50,8 miljoonaa euroa. Osuuskauppojen operatiiviset tulokset olivat 14,6 miljoonaa ja 0,9 miljoonaa euroa.
Lisätietoja:
Jukolan Osuuskauppa, toimitusjohtaja Raija Rantanen, p. 050 539 9383
PKO, toimitusjohtaja Juha Kivelä, p. 050 330 2060
03.10.2024 | Tästä ilmoitimme
27.09.2024 | Paikallisia uutisia
26.09.2024 | S-ryhmä | Vastuullisuus