PKO maksaa ylijäämänpalautusta 6,1 miljoonaa euroa!


22.04.2021

Lisäksi S-Etukortin haltijoille 13,4 miljoonaa Bonusta vuodelta 2020
Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) edustajiston vahvistaman päätöksen mukaisesti osuuskaupan omistajille maksetaan viime vuodelta 2 prosenttia ylijäämänpalautusta. Lisäksi edustajisto vahvisti keskiviikkona 21.4., että omistajien 100 euron osuuspääomalle maksetaan 12 prosentin korko. PKO:n omistajille maksetaan ylijäämänpalautusta 6,1 miljoonaa euroa ja osuusmaksun korkoa 1,2 miljoonaa euroa eli omistajat saavat yhteensä 7,3 miljoonaa euroa. Ylijäämänpalautus ja osuusmaksun korko maksetaan osuuskunnan omistajien tileille S-Pankkiin 20. toukokuuta. PKO:n omistaja voi kätevästi tarkistaa hänelle maksetun summan suuruuden tuolloin 20.5. S-mobiilista.
– Toisin kuin pörssiyrityksissä, meillä edustajisto eli tavalliset pohjoiskarjalaiset vahvistavat tuloksen käytön. Jokainen PKO:n toimipaikkoihin käytetty euro palaa takaisin maakuntaan mm. palkkojen, verojen, investointien, paikallisten ostojen, edullisen hintatason tai omistajien palkitsemisen kautta, toimitusjohtaja Juha Kivelä sanoo.
Ylijäämänpalautus on osuustoiminnallisen yrityksen liiketoiminnan tuloksen jakamista. Ylijäämänpalautusta maksetaan, jos osuuskaupan toiminta on ollut niin tuloksellista, että sillä on voitu rahoittaa tarvittavat toimipaikkaverkoston sekä palveluiden kehittämishankkeet ja sen jälkeen on vielä mahdollista maksaa ylijäämänpalautusta.

PKO on maksanut ylijäämänpalautusta vuodesta 1998 lähtien.

Palautuksen maksaminen ei ole automaatio vaan siitä tehdään päätös joka vuosi erikseen. Ylijäämänpalautuksen maksamisen vahvistaa vuosittain osuuskaupan edustajisto, jolle hallitus tekee esityksen. Edustajisto on PKO:n ylin päättävä elin. 50-henkisen edustajiston jäsenet on vaaleilla valittu osuuskunnan omistajien keskuudesta.

Ylijäämänpalautuksena PKO:n omistajat saavat 2 prosenttia rahana takaisin niistä bonusostoista, jotka he ovat PKO:n toimipaikoista vuoden 2020 aikana tehneet. Osuuskaupan tulosta eli ylijäämää palautetaan osuuskaupan omistajille heidän ostojensa suhteessa. Mitä enemmän keskität, sitä enemmän hyödyt. PKO:n omistavat tavalliset pohjoiskarjalaiset S-Etukortin haltijat. Muita omistajia ei ole.
Osuuskaupan toiminnan tulos käytetään aina asiakasomistajien hyväksi joko PKO:n toiminnan kehittämiseen tai ylijäämänpalautuksena. PKO palauttaa vuoden 2020 tilikauden 13,3 miljoonan euron ylijäämästään omistajilleen 54,9 prosenttia eli 7,3 miljoonaa euroa. Tuloksesta toiminnan kehittämiseen ja investointeihin käytetään 6,0 miljoonaa euroa eli 45,1 prosenttia. Ylijäämänpalautus on siis vuoden 2020 tuloksen jakoa, joka maksetaan asiakasomistajille tileille S-Pankkiin 20. toukokuuta 2021.

Kun lasketaan yhteen ylijäämänpalautus vuodelta 2020, Bonus eli jäsenalennus 13,4 miljoonaa euroa, maksutapaetua 0,38 miljoonaa euroa ja osuusmaksun korko 1,1 miljoonaa euroa, niin PKO:n omistajille maksettu omistajahyöty vuodelta 2020 on yhteensä 21 miljoonaa euroa. Vuosihyöty on keskimäärin 199 €/jäsen.
Lisätietoja antaa: PKO, toimitusjohtaja Juha Kivelä p. 010 762 2026