31.01.2022
Pidä huolta -hyväntekeväisyyshaasteella kerättiin 1 027 156 euroa nuorten auttamiseen ja tukemiseen. Kampanjan tuotto tullaan käyttämään lyhentämättöminä nuorille kriisiapua tarjoavaan Sekasin-chattiin ja nuorten mielenterveystaitojen vahvistamiseen.
MIELI ry:n ja Toivon Kärki ry:n yhteisen Pidä Huolta -hyväntekeväisyyshaasteen avulla kerättiin rahaa nuorten mielenterveystyöhön yli 70 suomalaisen artistin voimin. Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) osallistui kampanjaan 10 000 euron lahjoituksella osana LähiTapiolan ja S-ryhmän yhteistä puolen miljoonan euron tukea. Lisäksi kampanja oli näkyvästi esillä PKO:n sosiaalisen median kanavissa, ja näin kannustettiin PKO:n omistajia ja muita pohjoiskarjalaisia lahjoittamaan euroja hyvään tarkoitukseen.
Nuorten hätä on näkynyt erityisesti matalan kynnyksen kriisipalveluissa. Keräyksen lahjoitukset ohjataan MIELI ry:n valtakunnallisesti toimivaan Sekasin-chattiin, jonka toimintaa voidaan lahjoitusten myötä laajentaa. Akuutin tuen lisäksi voidaan tehdä nuorten mielenterveyttä vahvistavaa työtä ennaltaehkäisevästi sekä lisätä myös aikuisten osaamista tukea nuorten mielenterveyttä päivittäin.
– Kampanjan huikea tulos kertoo mielestäni ennen kaikkea siitä, kuinka laajasti yhteiskunnassa ja lahjoittajien keskuudessa on nyt tunnistettu nuorten ahdinko: Pidä huolta -kampanja haastaa myös julkisen puolen kantamaan vahvemmin vastuuta nuorista, kommentoi MIELI ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi.
– Yhteistä hyvää -arvomme mukaisesti tartuimme välittömästi tilaisuuteen lähteä mukaan Pidä huolta -kampanjaan, koska näin voimme tehdä ennaltaehkäisevää kansanterveystyötä. PKO:n 10 000 euron lahjoitus yhteiseen kampanjapottiin sekä markkinointi auttaa osaltaan tarjoamaan apua myös oman maakunnan nuorille Mieli ry:n Sekasin-chatin kautta. Turvaamalla matalan kynnyksen avunsaantia pohjoiskarjalaiset nuoret saavat keinoja kohti parempaa oloa, PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä avaa kokonaisuutta.
Kampanjan tuotto ohjataan käytännössä näin:
Sekasin-chat
Nuorten mielenterveyttä vahvistava työ:
pidahuolta.fi #pidähuolta #pidahuolta
Lisätiedot: PKO, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Petri Vähä, p. 010 762 2034
Sekasin-chat
Sekasin-chat on valtakunnallinen laajasti avoinna oleva (ma-pe 9-24, la-su 15-24) 12-29 -vuotiaille tarkoitettu keskustelupalvelu, joka tukee mielen hyvinvointia ja mielenterveyden ongelmista selviytymistä. Palvelu on ilmainen, anonyymi ja luottamuksellinen. Diagnooseja tai lähetteitä ei tarvita – nuoren oma arvio avun tarpeesta riittää. Sekasin-chattia koordinoi Sekasin Kollektiivi, joka on lukuisten toimijoiden yhteenliittymä, jonka yhteinen missio on, ettei kukaan nuori jää pahan olonsa kanssa yksin. Tuemme nuoria verkossa eri tavoin, kehitämme jatkuvasti olemassa olevia tukimuotoja ja kokeilemme uusia. Kohtaamme nuoria Sekasin-chatissa, ryhmä-chatissa ja Discord-yhteisössä. Toiminnassa on mukana sosiaali-, terveys- ja nuorisoalan ammattilaisten lisäksi suuri joukko vapaaehtoistoimijoita. Sekasin Kollektiivin koordinaatiosta vastaa MIELI Suomen Mielenterveys ry, Suomen Punainen Risti, Setlementtiliitto sekä SOS-Lapsikylä. www.sekasin.fi
Pidä huolta -hyväntekeväisyyshaaste
– Pidä huolta -hyväntekeväisyyshaaste on ennennäkemättömän artistien, yksityishenkilöiden ja yritysten yhteistyöhanke. Tavoitteena on auttaa nuorten akuuttia mielenterveystyötä.
– Hyväntekeväisyyshaasteen keskiössä on edesmenneen Pave Maijasen ikonisesta Pidä huolta -kappaleesta toteutettu uusi versio. Mukana kappaleessa on yli 70 suomalaista artistia
– Hankkeen taustalla ovat Toivon Kärki ry:n ja MIELI Suomen Mielenterveys ry. S-ryhmä ja LähiTapiola ovat hyväntekeväisyyshaasteen yhteistyökumppanit ja lahjoittavat kampanjan alkupääomaksi 500 000 euroa.
19.02.2025 | Paikallisia uutisia
19.02.2025 | Paikallisia uutisia
19.02.2025 | Tästä ilmoitimme