PKO syventää yhteistyötä ResQ Clubin kanssa


30.12.2021

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) on jo pitkään tehnyt onnistuneesti töitä ruokahävikin minimoimiseksi niin ruokakaupoissaan kuin ravintoloissaankin. Prismassa, S-marketeissa ja Saleissa tilausmäärien ennustejärjestelmien, vanhentuvien tuotteiden alennuskäytännön ja ruokalahjoitusyhteistyön ansiosta ruokaa ei ole toimitettu kaatopaikalle enää vuosiin.

Nyt hävikkityössä sisään laitetaan taas uusi vaihde, kun lauantaista 1.1.2022 lähtien asiakkaat voivat ostaa myös PKO:n ABC-liikennemyymälöiden ravintoloiden ylijäämäruokia reilulla alennuksella ResQ Club -sovelluksen kautta. Kotimaisen ResQ Club -kännykkäsovelluksen avulla myydään annoksia, jotka ovat vaarassa päätyä hävikiksi. Ruoka-annoksen hinta on noin puolet normaalista.

Noin kolmannes maailmassa tuotetusta ruuasta päätyy hävikkiin. Ilmastonmuutoksen kannalta ruokahävikki on valtava ongelma: jos ruokahävikki olisi valtio, olisi se suurin hiilidioksidipäästöjen tuottaja Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen. Suomessa elintarvikkeiden tuotantoketjussa eniten ruokahävikkiä syntyy kotitalouksissa ja teollisuudessa.
– Pieni hävikki on jo ympäristösyistä äärimmäisen tärkeää. Hävikin välttäminen on myös taloudellisesti järkevää, ja siksi hävikin ennaltaehkäisyyn pyritään joka päivä kaikin keinoin. Koronatilanteesta johtuen menekin ennustaminen on välillä hankalaa, joten ruokaa jää ajoittain yli. Vaikka liikennemyymälöidemme ravintoloiden hävikki on jo valmiiksi erittäin vähäistä, etsimme koko ajan uusia tapoja hävikin torjuntaan. ResQ Club -sovellus sopii tähän tarkoitukseen erinomaisesti. Yhteistyöhön kannusti myös se, että sovelluksen käytöstä on saatu erittäin hyviä kokemuksia sekä PKO:n ravintoloissa että ABC-liikennemyymälöiden ravintoloissa eri puolilla Suomea, PKO:n ABC-toimialajohtaja Raija Rantanen sanoo.

PKO:n ravintoloista ResQ Club -kännykkäsovellus on ollut 15.9. lähtien käytössä Joensuussa ravintola Torerossa ja kauppakeskus Prismassa toimivassa Pizza&Buffa-ravintolassa sekä nurmeslaisessa ravintola Lempissä.
– Kun heitetään roskiin syömäkelpoista ruokaa, hävitään ruuan lisäksi koko tuotantoketju: viljelijän työ, rekkakuskin diesel, keittiömestarin ammattiylpeys ja tukkurin sähkölasku. Hävikkiin päätyvän ruuan eteen on tehty valtava määrä työtä, ja kaikki se menee roskiin ruuan mukana. Siksi hävikin torjunta on meidän kaikkien yhteinen asia, kertoo ResQ Clubin myyntipäällikkö Venla Wiik.

Joensuussa on PKO:n toimipaikkojen lisäksi kymmeniä muitakin ravintoloita ja kahviloita, jotka ovat mukana ResQ Clubissa. Viimeisen vuoden aikana joensuulaiset ovat pelastaneet noin 25000 annosta päätymästä roskiin.

PKO:n ABC-liikennemyymälöiden ravintolat ovat Joensuussa ABC Marjalan ja Siihtalan tiloissa sekä lisäksi seuraavilla paikkakunnilla: ABC Juuka, ABC Kitee, ABC Kontiolahti, ABC Lieksa, ABC Nurmes ja ABC Outokumpu.

ResQ Club on suomalaislähtöinen yritys, jonka sovellus toimii yli 80 suomalaiskaupungin lisäksi myös Ruotsissa ja Puolassa. Yritys on viiden toimintavuotensa aikana noussut maailman suurimpien hävikkiruokasovellusten joukkoon.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Antti Tuomola, viestintä, ResQ Club, +358 45 679 8818
Raija Rantanen, ABC-toimialajohtaja , PKO, p. 010 762 2013, raija.rantanen@sok.fi