PKO tukemassa karjalaista kansantanssia


09.03.2021

Juniorien harrastustoiminta antaa liikkeen ja lajioppien lisäksi eväitä tulevaisuutta varten. Parhaimmillaan harjoituksissa luodaan elinikäisiä ystävyyssuhteita.

Me PKOlaiset haluamme olla mukana mahdollistamassa halvempia harrastusmaksuja sekä varmistamassa erilaisten kulttuuriin ja harrastamiseen liittyvien tapahtumien toteutumista. Olemme tukemassa Motoran toimintaa kausilla 2020-2023.

”Motorassa on 9 kansantanssiryhmää ja kansantanssiryhmiä säestävä Rälläkkä-yhtye. Toiminnassa on mukana noin 120 lasta, nuorta ja aikuista. Opetuksesta vastaavat tanssinopettajat sekä koulutetut kansantanssiohjaajat. Toiminnan koordinoinnista vastaa vapaaehtoisista koostuva johtokunta. Motoran toiminta rahoitetaan avustuksilla, talkootyöllä ja harrastajien maksamilla lukukausimaksuilla”, kertoo Mari Lehikoinen, puheenjohtaja.

PKO on osuuskuntatoimijana pelannut joukkuepeliä jo yli 100 vuotta. Yhteistyössä on voimaa – sen kautta rakennetaan suuria asioita. Hienoa, että saamme olla juuri teidän perheen mukana kokemassa tanssiharrastuksen iloisia hetkiä.

PKO tekee yhteistyösopimuksen aina yksittäisten ikäkausijoukkueiden sijaan koko seuran kanssa, jotta tuki leviää laajasti ja tasapuolisesti kaikkien juniorien hyödyksi. Sponsoroinnistamme saat lisätietoa yhteistyösopimuksistamme vastaavalta Petri Vähältä: petri.vaha@sok.fi, p. 010 762 2034.