PKO tukemassa paikallista junioriurheilua – YHTEISELLÄ ALTAANMITALLA


04.12.2020

Jokaiseen uintiharjoitukseen valmistautuminen, jokainen junioria kuljetettu automatka, ensimmäisen itse uidun allasvälin tuoma ilo tai jokaisen niukasti hävityn kisan tuoma sisu. Junioriurheilu liikuttaa monella tapaa koko perhettä.

Juniorien harrastustoiminta antaa liikkeen ja lajioppien lisäksi eväitä tulevaisuutta varten. Parhaimmillaan harjoituksissa luodaan elinikäisiä ystävyyssuhteita.

Me PKOlaiset haluamme olla mukana mahdollistamassa halvempia harrastusmaksuja sekä varmistamassa erilaisten harrastamiseen liittyvien tapahtumien toteutumista. Olemme tukemassa JOENSUUN UIMASEURA ry:n junioritoimintaa kaudella 2020-2021.

”Seurassamme on yli 800 alle 18-vuotiasta harrastajaa sekä kilpailevaa nuorta. Uintiharrastus vaatii sitoutumista, kykyä haastaa itseään, intoa harjoitella sekä monipuolista harjoittelua, joka ei ole pelkkää uintia. Harrastus vaatii myös hyvää kehon hahmottamista, koska harjoittelu tapahtuu painovoimattomassa tilassa, ja vaakatasossa mikä on poikkeuksellista muihin harrastuksiin nähden. Sen sijaan välineiden osalta uimaharrastus ei paljon vaadi: riittää, että uimarilta löytyy uikkari, pyyhe, lasit ja hattu. Myöhemmin räpylät ja käsivetolättärit. Tavoittelemme lajirakkauden syntymistä, urheilullisen elämäntavan omaksumista, omien rajojen rikkomista, jatkuvaa kehitystä sekä itsensä ja muiden haastamista, hyvää ryhmähenkeä huolimatta siitä, että kyse on yksilölajista. Oppia käsittelemään sekä omia että harjoittelukavereiden onnistumisia ja epäonnistumisia. Urheilun ja liikunnan iloa. Tukijat kertovat seuran toiminnasta. Koemme, että he haluavat tukea näinkin hienoa työtä mitä me teemme, joka taas antaa tukijoista positiivisen kuvan, että he haluavat edistää ja parantaa Joensuun alueen urheiluseurojen liikuttavaa työtä. Tukijat myös mahdollistavat parempien harjoitusvälineiden hankinnan, valmennuskustannusten pysymisen maltillisena sekä kilpailu- ja leirimatkojen avustamisen”.  Marjo Siintomaa-Toljander, toiminnanjohtaja

PKO on osuuskuntatoimijana pelannut joukkuepeliä jo yli 100 vuotta. Yhteistyössä on voimaa – sen kautta rakennetaan suuria asioita. Ohjaamme vuosittain osuuskaupan toiminnan tuloksesta noin 700 000 euroa nuorten ja erityistä tukea vaativien henkilöiden työllistämiseen sekä urheilun, kulttuurin ja järjestöjen tukemiseen.

PKO tekee yhteistyösopimuksen aina yksittäisten ikäkausijoukkueiden sijaan koko seuran kanssa, jotta tuki leviää laajasti ja tasapuolisesti kaikkien juniorien hyödyksi.  Sponsoroinnistamme saat lisätietoa yhteistyösopimuksistamme vastaavalta Petri Vähältä: petri.vaha@sok.fi, p. 010 762 2034.