PKO tukemassa paikallista junioriurheilua – YHTEISELLÄ VOLTILLA PERMANNOLLE


05.10.2020

Jokaiseen voimistelutreeniin valmistautuminen, jokainen junioria kuljetettu automatka, ihka ensimmäisen voimisteluharjoituksen ilo tai jokaisen harjoitteluasteella olevan tempun tuoma sisu. Junioriurheilu liikuttaa monella tapaa koko perhettä.

Junioreiden harrastustoiminta antaa liikkeen ja lajioppien lisäksi eväitä tulevaisuutta varten. Parhaimmillaan harjoituksissa luodaan elinikäisiä ystävyyssuhteita.

Me PKOlaiset haluamme olla mukana mahdollistamassa halvempia harrastusmaksuja sekä varmistamassa erilaisten harrastamiseen liittyvien tapahtumien toteutumista. Olemme tukemassa JOENSUUN VOIMISTELU JA LIIKUNTA JoenVoLi ry:n junioritoimintaa kausilla 2020-2023.

”JoenVoLissa voimistelee yli 500 lasta ja nuorta, suurin osa harrastusmielellä. Kilpailevat voimistelijat saattavat harjoitella viisi kertaa viikossa jopa kolmituntisissa harjoituksissa. Heitä motivoi ennen kaikkea rakkaus lajiin. Hyvät olosuhteet mahdollistavat onnistuneet harjoitukset. Tukijoidemme avulla olemme saaneet hankittua voimistelutelineitä ja pystymme tukemaan voimistelijoita harrastamisen kustannuksissa. Tukijat edistävät osaltaan nuorten matkaa kohti omia tavoitteitaan” Emmi Väänänen, valmennus- ja harrastustoiminnan koordinaattori

PKO on osuuskuntatoimija, jonka voimatekijänä on jo yli 100 vuoden ajan ollut yhteistyö – sen kautta voidaan saavuttaa suuria asioita. Ohjaamme vuosittain osuuskaupan toiminnan tuloksesta noin 700 000 euroa nuorten ja erityistä tukea vaativien henkilöiden työllistämiseen sekä urheilun, kulttuurin ja järjestöjen tukemiseen.

PKO tekee yhteistyösopimuksen aina yksittäisten ikäkausijoukkueiden sijaan koko seuran kanssa, jotta tuki leviää laajasti ja tasapuolisesti kaikkien juniorien hyödyksi.  Sponsoroinnistamme saat lisätietoa yhteistyösopimuksistamme vastaavalta Petri Vähältä: petri.vaha@sok.fi, p. 010 762 2034.