PKO:n 100 000:s omistaja palkittiin


03.12.2020

PKO:n 100 000:s omistaja palkittiin

Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) 100 000:s asiakasomistaja on joensuulainen Joni Pöllänen. Lokakuun lopussa PKO:n omistajaksi Prisma Joensuussa liittynyt Pöllänen saa palkinnoksi 100 000 sentin (1 000 €) ostoedun omistamaansa osuuskauppaan.
PKO on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tavalliset pohjoiskarjalaiset kotitaloudet. PKO:n asiakasomistajaksi on kuluvan vuoden aikana liittynyt tai siirtynyt 3 715 uutta jäsentä. Eronneita ja muihin osuuskauppoihin siirtyneitä on lokakuun loppuun mennessä 2 037. Toimialueen talouksista asiakasomistajien osuus on 87,2 prosenttia. Asiakasomistajapeitto on S-ryhmän osuuskauppojen joukossa suurin.
– Mukavaa, että PKO:n asiakasomistajuus kiinnostaa etenkin nuoria. Valtaosa uusista omistajistamme on alle 35-vuotiaita, ja siihen ryhmään kuuluu myös nyt palkittu 26-vuotias Joni Pöllänen, toteaa PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä.

Omistajamäärän kasvuun vaikuttaa Kivelän mukaan moni tekijä: laaja ja hinta-laatusuhteeltaan houkutteleva palvelutarjonta sekä kokonaispalkitseminen, johon Bonuksen lisäksi kuuluvat S-Etukortilla maksamiseen perustuva maksutapaetu, osuusmaksun korko, ylijäämänpalautus sekä tuote- ja palveluedut, joiden käyttämiseen tarkoitettu S-mobiili on saanut suuren suosion omistajiemme keskuudessa. Myös osuustoiminnan arvot puhuttelevat entistä useampia.

– PKO:n perustehtävä on tuottaa palveluja ja etuja omistajille sekä edistää maakunnan elinvoimaisuutta. Osuustoiminnallisena yrityksenä meidän liiketoiminnan tavoite ei ole maksimoida tulosta vaan maksimoida omistajan hyöty jakamalla yhteistä hyvää omaan maakuntaan. Jokainen PKO:n tuotteisiin ja palveluihin käytetty euro palaa takaisin maakuntaan palkkojen, verojen, investointien, paikallisten ostojen, edullisen hintatason, maakunnallisten toimijoiden tukemisen, kesätyöntekijöiden palkkaamisen tai omistajien palkitsemisen kautta. Näin teemme yhteistä hyvää, Kivelä sanoo.

– Elinvoimaisuuden edistäminen näkyy myös esimerkiksi siinä, että haluamme kehittää maakunnan matkailua mm. Kimmelin mittavalla investoinnilla sekä Break Sokos Hotel Bomban laajennuksella. Matkailijavirtojen kasvu hyödyttää laajaa toimijajoukkoa koko maakunnassa, Kivelä jatkaa.
Palveluja käyttävät asiakasomistajat saavat n. 260 €/vuosi
Bonusta kerryttäviä palveluja käyttävät PKO:n omistajataloudet saavat takaisin vuodessa keskimäärin 260 euroa/talous. Palautukseen on laskettu Bonuksen (max 5 %) lisäksi maksutapaetu (0,5 % S-Etukortilla maksettujen ostoksen loppusummasta), osuuspääoman korko (100 euron osuudelle 12 %) sekä ylijäämänpalautus (1,8 % v. 2019 PKO:sta suoritettujen bonusostosten loppusummasta).

– Omistajamme hyötyvät edullisesta ruokakorista, tuote-eduista ja maksuttomista pankkipalveluista vähintään toisen samanmoisen summan, Kivelä sanoo.

Lisätietoja antaa PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä, p. 010 762 2026.