PKO:n lahjoitus yliopistolle

13.12.2022

Pitkäjänteistä työtä yritysmuotomme tunnettuuden lisäämiseksi

Tänään tiistaina 13.12. julkistetaan PKO:n 205 000 euron lahjoitus Itä-Suomen yliopistolle.
Itä-Suomen yliopisto sai yhteensä 370 000 euron lahjoituksen, kun meidän lisäksemme OP Osuuskunta, Tradeka ja Osuustoimintakeskus Pellervo tekivät kauppatieteiden koulutusalalle kohdennetun lahjoituksen.
Lahjoitus tehtiin jo kesäkuussa 2022 valtion vastinrahakampanja aikana. Yliopistot saavat lahjoituksille valtiolta myös vastinrahan, joten lahjoituksilla on merkittävä aluevaikutus. Lahjoituksen kohteeksi valikoitui Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitos sen uraauurtavan osuustoiminnan tutkimuksen ja opetuksen ansiosta.

Vetovoimaisuuden edistämistä

– Jaamme yliopiston kanssa yhteiset tavoitteet sekä Itä-Suomen elinvoimaisuuden ja vetovoimaisuuden edistämisessä että paremman ja kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa. Yliopistoilla ja ylipäätään oppilaitosyhteistyöllä eri koulutusasteilla on keskeinen rooli uusien osaajien sijoittumisessa alueellemme. Toivon PKO:n 205 000 euron lahjoituksen vahvistavan yliopiston kykyä tuottaa laadukasta opetusta ja lisäävän myös tietämystä osuustoiminnallisesta yritysmuodosta, PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä avaa lahjoituksen taustoja.

Oppilaitosten menestys on kriittisen tärkeää

Miksi PKO tekee yliopistolle lahjoituksen?

– Siksi, että oppilaitosten menestys sekä opetuksen ja tutkimuksen korkea laatu on Joensuun ja koko maakunnan menestyksen kannalta kriittisen tärkeää, Juha sanoo.

Joensuussa on yli 20 000 opiskelijaa, ja kaupungissa on sen kokoon suhteutettuna eniten opiskelijoita Suomessa. Joensuun suurimpiin oppilaitoksiin kuuluvat Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampus, Karelia-ammattikorkeakoulu sekä Riveria.

– Yrityselämän toimijat PKO mukaan lukien haluavat tehdä molempia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä, jotta oman maakunnan oppilaitokset ovat myös tulevaisuudessa nuorille mahdollisimman houkuttelevia ja korkealaatuisia opinahjoja. Mitä enemmän saamme pohjoiskarjalaisia nuoria opiskelemaan omassa maakunnassa sekä saamme myös houkuteltua nuoria muualta Suomesta tänne opiskelemaan, sitä parempi tilanne on maakunnan elinvoiman näkökulmasta, Juha avaa kokonaisuutta.

Maailman osuustoiminnallisin maa

Juha muistuttaa, että PKO tekee kaikkien eri asteiden oppilaitosten kanssa yhteistyötä harjoittelujen sekä opinnäytetöiden kautta. PKO on myös pitkäjänteisesti lahjoituksin tukenut oppilaitosten toimintaa:

– 2010 PKO lahjoitti yliopistolle 150 000€

– 2017 suomalaiset osuustoiminnalliset yritykset lahjoittivat 700 000 euroa Itä-Suomen yliopiston kauppatieteelliselle koulutusalalle. Yhteislahjoituksen tekijöinä olivat PKO (200 000€), Pohjois-Karjalan osuuspankit, Valio, Metsäliitto ja LähiTapiola Itä. Yhteislahjoituksen alullepani ja koordinoija PKO. Lahjoitus edisti kauppatieteen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteiden vahvistamista Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella.

– 2019 PKO lahjoitti 100-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi 100 000 € Karelia-ammattikorkeakoululle. Lahjoitus kohdistettiin työelämässä tarvittavien digitaitojen ja osuustoiminnallisen yritysmuodon opettamiseen.

– 2019 PKO ja OP Pohjois-Karjala ja perustivat Liikesivistysrahastoon (LSR) Pohjois-Karjalan osuustoimintarahasto -nimisen erikoisrahaston. Molemmat lahjoittivat 25 000 €. Varat käytetään osuustoiminnan tutkimukseen tai yritysmuotoa esittelevien korkeatasoisten seminaarien järjestelyihin.

– 13.12.2022 julkistettiin PKO:n 205 000 euron lahjoitus Itä-Suomen yliopistolle.

– Osuustoimintatietämyksen edistäminen on pitkäjänteistä työtä, jotta yritysmuoto saisi vaikuttavuuttansa vastaavan sijan myös yliopisto-opetuksessa, Juha sanoo.

Suomi on monilla mittareilla mitattuna maailman osuustoiminnallisin maa. 90 prosenttia suomalaisista on jäsenenä ainakin 1 osuuskunnassa. Suomalaisilla on yhteensä 7 miljoonaa jäsenyyttä, mikä sinänsä on maailmanennätys. Osuustoiminnallisissa yrityksissä kuten esimerkiksi osuuskaupat, LähiTapiola, OP, Valio ja Atria on yhteensä 100 000 työpaikkaa.