PKO:n omistajana voit helposti tehdä ekoteon valitsemalla sähköisen kassakuitin


28.01.2020

Jo 350 000 suomalaista siirtynyt S-ryhmän kokonaan sähköiseen kassakuittiin – vuosittain säästyvä kuittipaperimäärä yltäisi Helsingistä pohjoisnavalle


S-ryhmä julkaisi syksyllä 2016 ensimmäisenä vähittäiskaupan toimijana Suomessa sähköisen kassakuittipalvelun. Niin S-ryhmän ruokakaupoissa kuin esimerkiksi ABC- ja Sokos-ketjuissa toimiva palvelu on Suomen laajin sähköisen kassakuitin palvelu sekä ainoa palvelu, joka mahdollistaa kokonaan paperittoman kassa-asioinnin. Palvelua käyttää yli viidennes S-ryhmän asiakasomistajista, eli noin 750 000 asiakasta. Kokonaan paperittomaan asiointiin on siirtynyt noin 350 000 asiakasta.

  • Olemme tarjonneet vuodesta 2016 alkaen asiakkaillemme mahdollisuutta siirtyä kokonaan paperittomaan kuittiin, sillä haluamme luoda asiakkaillemme edellytyksiä vastuullisten valintojen tekoon. Suuri osa asiakkaistamme heittää kassakuitin kassalinjan roskikseen sen saatuaan. Turhista paperikuiteista luopuminen on arjen pieni ekoteko, jonka jokaisen on helppo ottaa käyttöön, S-ryhmän asiakkuusjohtaja Pekka Litmanen kertoo. 

Koska jo noin 350 000 S-ryhmän asiakasomistajaa on ottanut palvelun käyttöön, on sen tuomat säästöt paperinkulutukseen jo merkittävät. Kuitteja jää tulostumatta reilu neljä tuhatta kilometriä vuodessa, eli enemmän kuin Helsingistä on matkaa pohjoisnavalle.

Ekologisuus ei ole kuitenkaan ainoa sähköisen kassakuitin etu.

  • Päinvastoin kuin paperiset kuitit, sähköiset kassa- ja takuukuitit eivät katoa tai haalistu, ja ne on helppo löytää vuosienkin jälkeen tarvittaessa.  S-ryhmän kaupoissa käydään yli puolitoista miljoona kertaa päivässä, ja mikäli kaikki asiakkaamme ottaisivat sähköisen kassakuitin käyttöön, nopeuttaisi se kassalla asiointia entisestään, Litmanen kertoo.

S-ryhmän sähköisen kassakuittipalvelun käyttöönottamalla asiakas saa kassa- ja takuukuittinsa sähköisenä – ja voi luopua paperisista kuiteista halutessaan kokonaan. Tällöin asiakas saa kassalla paperisen kuitin enää vain, jos pyytää sitä erikseen.

Sähköisiä kuitteja voi tarkastella puhelimelta S-mobiilissa. Sähköisen kuitin lisäksi S-mobiilista löytyy mm. Omat ostot -palvelu, jolla omaa kulutustaan voi tarkastella kuittirivejäkin tarkemmin, kaikki S-ryhmän tuote- ja palveluedut, mahdollisuus seurata kertyvää Bonusta sekä S-Pankin pankkipalvelut.


Sähköisen kuitin saa S-ryhmän S-marketeista, Prismoista, Saleista, Alepoista, Food Market Herkuista, Kodin Terroista, Sokoksista, Emotioneista ja ABC:stä. Paperisista kuiteista voi luopua kokonaan, jos käytössä on S-Etukortti maksuominaisuudella (Visa Debit tai Credit) tai MobilePay.