PKO:n omistajien tileille 6,3 miljoonaa euroa

huhtikuu 29, 2020

Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) edustajiston 28.4.2020 tekemän päätöksen mukaisesti PKO:n vuoden 2019 toiminnan tuloksesta maksetaan asiakasomistajille ylijäämänpalautusta 5,2 miljoonaa euroa. Asiakasomistajat saavat 1,8 prosenttia rahaa takaisin niistä bonusostoista, jotka he ovat PKO:n toimipaikoista vuoden 2019 aikana tehneet. Ylijäämänpalautus maksetaan PKO:n asiakasomistajien tileille S-Pankkiin maanantaina 25. toukokuuta. Tuolloin 25. toukokuuta on laskettu se, kuinka paljon jokainen yksittäinen PKO:n omistaja saa palautusta. Ylijäämänpalautusta maksetaan yhteensä yli 84 000 pohjoiskarjalaiseen talouteen.

– Varsinkin näin poikkeusoloissa uskon ylijäämänpalautuksen olevan tärkeä piristysruiske asiakasomistajiemme talouteen. Ylijäämänpalautus on konkreettinen esimerkki siitä, miten osuuskauppa toteuttaa sääntömääräistä tehtäväänsä eli edistää omistajien taloudellista hyvinvointia, sanoo toimitusjohtaja Juha Kivelä.

Omistajille 40 prosenttia

PKO:n edustajiston päätöksen mukaisesti asiakasomistajien 100 euron osuuspääomalle maksetaan 12 prosentin korko. Summa on yhteensä 1,1 miljoonaa euroa. Kun lasketaan yhteen osuusmaksun korko sekä ylijäämänpalautus, PKO palauttaa vuoden 2019 tilikauden ylijäämästään (15,5 milj. €) omistajilleen yhteensä 6,3 miljoonaa euroa. Ylijäämän jako on 40,6 prosenttia tilikauden tuloksesta. Edustajiston päätöksen mukaisesti 9,2 miljoonaa euroa eli 59,4 prosenttia tillikauden ylijäämästä käytetään PKO:n toiminnan ja palvelujen kehittämiseen.

­Edustajisto on PKO:n ylin päättävä elin. PKO:n edustajisto koostuu osuuskunnan asiakasomistajista, jotka on vaaleilla valittu tehtäväänsä.

Ylijäämänpalautus on osuustoiminnan periaatteisiin kuuluva tapa palkita osuuskaupan omistajia eli tavallisia pohjoiskarjalaisia kuluttajia. Ylijäämänpalautuksen suuruuteen jokainen omistaja voi vaikuttaa keskittämällä ostoksiaan PKO:n toimipaikkoihin ja palveluihin. Ylijäämänpalautuksen maksaminen ei ole itsestäänselvyys vaan päätöksen maksamisesta tekee vuosittain osuuskaupan edustajisto hallituksen ja hallintoneuvoston esityksen pohjalta.

Ylijäämänpalautusta maksetaan PKO:n toimipaikoista vuoden 2019 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista. Alkoholi ja tupakka sekä ostot yhteistyökumppaneilta eivät kerrytä ylijäämänpalautusta.

Lisätietoja antaa: PKO, toimitusjohtaja Juha Kivelä p. 010 762 2026