PKO:n toimitusjohtaja valittiin osuuskuntien keskusjärjestön hallitukseen


09.12.2022

Juha Kivelä valittiin Pellervon hallitukseen nelivuotiskaudelle S-ryhmän edustajana. Päätöksen teki Pellervon valtuuskunta, joka on parhaillaan koolla Helsingissä. Osuuskuntien keskusjärjestön hallituksessa on kymmenen jäsentä, joista Kivelän nimityksen jälkeen peräti kaksi asuu Pohjois-Karjalassa. Toinen on Itä-Suomen yliopiston professori Anu Puusa. Lisäksi Pellervon valtuuskuntaan kuuluu Pohjois-Karjalan Osuuspankin toimitusjohtaja Jaana Reimasto-Heiskanen.

Toiseksi uudeksi hallituksen jäseniksi valittiin OP Osuuskunnan hallintoneuvoston puheenjohtaja Annukka Nikola Kirkkonummelta. Pellervo edustaa kaikkia suomalaisia osuuskuntia, -kauppoja, -pankkeja ja keskinäisiä yhtiöitä. Niiden yhteenlaskettu liikevaihto on 32 miljardia euroa ja työpaikkoja ne tarjoavat 100 000 suomalaiselle.

Nämä yritykset ovat käyttäjäomisteisia, ja niissä on mukana yli 90 % suomalaisista täysi-ikäisistä. Jäsenyyksiä on yhteensä 7,5 miljoonaa. Omistajaohjaus toimii demokratian yleisperiaatteiden mukaisesti. Osuustoiminnalliset yritykset merkitsevät Suomen taloudelle merkittävän ankkurivarallisuuden olemassaoloa. Pellervon ajankohtaisena tavoitteena on mm. lisätä tietoa tästä yritysmallista kaikille opetusasteille.

Osuustoiminnasta apua energiakriisiin?

Osuustoiminta on yhteisön arvoon perustuva talousmalli, jossa tavoitteena on aina enemmän kuin vain oma menestys. Kriisiaikoina osuustoiminnan tehtävänä on löytää uusia ratkaisuja. Niin myös nyt, kun suomalainen yhteiskunta on jälleen monien haasteiden keskellä. Yksi mahdollisuuksista on pyrkiä vaikuttamaan energian hintaan osuuskuntien avulla. Niitä tarvittaisiin Suomeen lisää, onhan meillä tuhansia vesiosuuskuntiakin.

Erinomainen esimerkki osuuskuntamallilla toimivasta energiayrityksestä on Oulun Seudun Sähkö. Se on noin 20 000 jäsenen kuluttajaosuuskunta, joka on oman tuotantonsa avulla pystynyt pitämään myymänsä sähkön jäsenhinnat vakaina ja markkinoiden edullisimpien joukossa. Ensi vuonnakin tarkoitus on käyttää ainakin 10 miljoonaa euroa jäsenhinnan tukemiseen.

Suomen etu olisi saada lisää energiaa tuottavia osuuskuntia. MetsäGroup toki tuottaa itse tehtaidensa tarvitseman energian, ja pienehköjä puuhakeosuuskuntiakin on, mutta tilaa on myös uusille avauksille. Esimerkiksi tuulivoimasta on kotimaisessa omistuksessa vain 52 %, joten tällä kentällä olisi selvästi tilaa yhteisyrittäjyydelle ja -omistukselle. Jo huoltovarmuudenkin näkökulmasta.

”Osuustoiminta tuo onnistuessaan vakautta ja pysyvyyttä. Lainsäädännölliset haasteet ja mahdolliset hidasteet on selvitettävä, mutta osuustoiminta tarvitsee toki myös aloitteellisia tekijöitä, puuhamiehiä ja -naisia,” rohkaisi puheenjohtaja Ilkka Uusitalo Pellervon valtuuskuntaa.

Lisätiedot: 

Viestintäpäällikkö Maija Hakala, p. 050 33 828 73, maija.hakala@pellervo.fi

www.pellervo.fi