PKO:n tuloksesta omistajille 9 miljoonaa euroa!


23.03.2022

PKO:n tuloksesta omistajille 68%:a eli 9 miljoonaa euroa!
Asiakasomistajille palautetaan 2,4%:a vuoden 2021 aikana tehtyjen ostosten summasta.

 

Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) edustajiston kokouksessaan tiistaina 22.3. vahvistaman päätöksen mukaisesti osuuskaupan omistajille maksetaan viime vuodelta 2,4 prosenttia ylijäämänpalautusta. Lisäksi edustajisto päätti, että omistajien 100 euron osuuspääomalle maksetaan 12 prosentin korko.
Käytännössä päätökset tarkoittavat sitä, että PKO:n jakokelpoisesta 13,3 miljoonan euron tuloksesta jaetaan omistajille 68%:a (9,0 M€) ja PKO:n toiminnan sekä palveluiden kehittämiseen käytetään 32%:a (4,3 M€).
Omistajille palautetaan ylijäämänpalautuksena 2,4 %:a vuoden 2021 aikana PKO:n toimipaikoista tehdyistä bonusostoista (7,8M€) ja osuusmaksulle maksetaan 12 %:n korko (1,2 M€). Ylijäämänpalautus ja osuusmaksun korko maksetaan osuuskunnan omistajien tileille S-Pankkiin 20. toukokuuta. PKO:n omistaja voi kätevästi tarkistaa hänelle maksetun summan suuruuden tuolloin 20.5. S-mobiilista.

– Toisin kuin pörssiyrityksissä, meillä edustajisto eli tavalliset pohjoiskarjalaiset vahvistavat tuloksen käytön. Jokainen PKO:n toimipaikkoihin käytetty euro palaa takaisin maakuntaan mm. palkkojen, verojen, investointien, paikallisten ostojen, edullisen hintatason tai omistajien palkitsemisen kautta, toimitusjohtaja Juha Kivelä sanoo.

Ylijäämänpalautus on osuustoiminnallisen yrityksen edellisvuoden liiketoiminnan tuloksen jakamista. Mitä enemmän keskität, sitä enemmän hyödyt.
Ylijäämänpalautusta maksetaan, jos osuuskaupan toiminta on ollut niin tuloksellista, että sillä on voitu rahoittaa tarvittavat toimipaikkaverkoston sekä palveluiden kehittämishankkeet ja sen jälkeen on vielä mahdollista maksaa ylijäämänpalautusta. PKO on maksanut ylijäämänpalautusta vuodesta 1998 lähtien. Palautuksen maksaminen ei ole automaatio vaan siitä tehdään päätös joka vuosi erikseen. Ylijäämänpalautuksen maksamisen vahvistaa vuosittain osuuskaupan edustajisto, jolle hallitus tekee esityksen. Edustajisto on PKO:n ylin päättävä elin.
50-henkisen edustajiston jäsenet on vaaleilla valittu osuuskunnan omistajien keskuudesta. PKO:n omistavat tavalliset pohjoiskarjalaiset S-Etukortin haltijat. Muita omistajia ei ole. Maakunnan kaikista talouksista 89,3 prosenttia on PKO:n omistajia.

Kolmannekselle bonustalouksista vähintään 670 €!
Kun lasketaan yhteen ylijäämänpalautus, Bonus eli jäsenalennus, maksutapaetu ja osuusmaksun korko, niin PKO:n omistajille maksettu omistajahyöty vuodelta 2021 oli ennätykselliset 22 miljoonaa euroa. Kolmannes bonustalouksista sai palautuksia vähintään 670 euroa vuodessa, ja vuosihyöty keskimäärin/jäsen on 214 euroa.